Ympäristöstä ja stressistä

Sunnuntai 14.2.2016 - Marja Laakso

Ympäristö ja stressi

 

Kun opiskelin toimintaterapeutiksi, pohdittiin aina ympäristön tuomia mahdollisuuksia sekä rajoituksia. Niitä kumpaakin tuntui olevan loputon määrä. Niin ja mikä on ympäristö? Joskus ajattelin, että se on se välitön ympäristö: koti huonekaluineen, ulkoympäristö, joka on kodin lähellä ja niin edelleen ja tietysti luontoympäristö, joka on ollut itselleni aina läheinen. Ihmisen ympäristöä on kuitenkin fyysisen ympäristön lisäksi psyykkinen ympäristö ja sosiaalinen ympäristö. Edellä mainitut taitavat mennä vähän päällekkäin. Fyysiseen ympäristöön kuuluvat monet elementit: tila, materiaalit, äänet, tuoksut ja maut. Kaikki itsen ulkopuolelta tulevat ärsykkeet ovat fyysistä ympäristöä. Nämä ärsykkeet vaikuttavat meidän sisäiseen kokemusmaailmaamme ja parhaimmillaan pystymme integroimaan nämä ärsykkeet siten, että kokemukset sisäisestä maailmastamme eivät ole liian ristiriidassa ulkoisen kokemusmaailmamme kanssa.

Stressi on teema, joka puhuttelee meitä kaikkia. Mitä stressi on?  ”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Monet tutkijat uskovat, että miltei mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi vaikuttaa yksilöön stressaavasti” (Duodecim, terveyskirjasto)

Stressi-teemaa lähestytään nykyään monista näkökulmista. Lapset kokevat stressaantumista omissa arkiympäristöissään. Stressin sietäminen on hyvin yksilöllistä. Sopiva määrä stressiä pitää ihmisen toimintakykyisenä ja auttaa oppimaan uusia asioita ja kehittymään. Stressijärjestelmä on biologinen valpastumisjärjestelmä, joka palvelee yksilöä alati muuttuvissa tilanteissa. Valpastumisjärjestelmä tunnistaa ennen kokemattomat, äkilliset ja voimakkaat ärsykkeet ja liittää ne mahdolliseen oletettuun uhkaan. Tällöin laukeaa neurobiokemiallinen vaste, joka auttaa toimimaan muuttuvassa tilanteessa.(Sajaniemi ja muut; 2015).

Stressireaktio on siis normaali ilmiö. Miksi stressistä on tullut ongelma lasten, nuorten ja aikuisten keskuudessa? Näkökulmia on monia ja on ne tuovat ymmärrystä lasten ja nuorten tarkkaavaisuuden ja käytöksen ongelmiin. Ympäristömme on muuttunut viime vuosikymmeninä paljon. Nykyajan viisikymppiset ihmiset voivat tarkastella elämänkaartaan ja todeta, että muutokset ovat huimaavia. Lapset ja nuoret kasvavat aiempaa monipuolisimmissa ympäristöissä. Suuri osa lapsista osallistuu varhaiskasvatukseen. Näissä ympäristöissä on runsas äänimaailma, nopeasti vaihtuvia sosiaalisia tilanteita tulkittaviksi, sisätiloja, jotka ovat enemmän tai vähemmän virike- tai ärsykepitoisia. Koululaisten ympäristöt myös haastavat oppilaiden valpastumisjärjestelmiä ja vaativat yhä parempaa säätelytaitojen hallintaa. Sitten ovat tietysti virtuaaliset ympäristöt, jotka merkitsevät eri lapsille ja nuorille eri asioita. Joillekin leikki-ikäisille lastenohjelmat ja pelit ovat koko ajan ulottuvilla ja niiden maailma on vastustamaton, osalle taas ne ovat marginaalisia oppimis- ja viihdeympäristöjä. Kouluikäisille virtuaaliympäristöt ovat yhä tasaisemmin ulottuvilla, koska useimmilla oppilailla on älypuhelimia käytössään ja koulu tarjoaa useille tabletit käyttöön koulupäivien ajaksi.

Näiden ympäristöjen ärsykkeiden hallinta edellyttää riittäviä säätelytaitoja. Tietoista oppimista tapahtuu vain silloin, kun stressitila on säädeltävissä. Häiriöt stressijärjestelmän säätelyssä ovat yksi merkittävimmistä tarkkaavaisuushäiriöiden syistä. Stressijärjestelmän hallinta tarkoittaa sekä sen ylläpitämistä, että jarruttamista. Stressijärjestelmän toimintaa voi opiskella tarkemmin kirjasta Stressin säätely, Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Sen ovat kirjoittaneet Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Mari Nislin ja Jukka Mäkelä. Asiantuntemus on taattu tässä teoksessa ja se on kirjoitettu ymmärrettävästi ja mielenkiintoisesti.

Myös Margit Sjöroos tuo yhden näkökulman stressin säätelyyn. Hän on luonut Stress Free Area konseptin, jota tulisi hyödyntää ympäristöjen suunnittelussa. Hän tuo esiin kirjoituksissaan, esitelmissään ja haastatteluissaan fyysisen ympäristön tuomia haasteita ihmisen stressijärjestelmille. Hän myös siteeraa tutkimusta, jossa on todettu eri ympäristöissä kasvaneiden ihmisten erot aivojen rakenteissa. Tutkimuksessa oli verrattu maalaisympäristön ja kaupunkiympäristön eroja. Stakesin julkaiseman tutkimuksen mukaan  korkeat talot lisäävät ihmisten turvattomuuden tunnetta. Sjöroos kertoo, että väärin suunnitellut, aistiärsykkeitä pursuavat ympäristöt uuvuttava ihmisiä. Uupumuksesta taas seuraa ärtymystä ja väsymystä, myös ihmisten luova ajattelu kärsii. Arkipäiväisen ympäristön rakennuspalikoina tulisi siksi käyttää pehmeitä valoja, silmäliikettä mukailevia kaarevia muotoja ja rauhoittavia värejä. Sjöroos perustelee näitä esille tuomiaan näkökulmia tieteellisesti. Näitä teemoja käsitellään kirjassa Tekniikka, luovuus ja onnellisuus (toimittanut Timo Airaksinen).

Stressin säätelyä voi siis lähestyä monesta suunnasta ja nämä eri näkökulmat voivat täydentää toisiaan. Miellyttävissä ihmisille sopivissa ympäristöissä on myös aikuisten mukavampi viettää vapaa-aikaa ja työskennellä. Otollisissa ympäristöissä toisten ihmisten, myös lasten ja nuorten kohtaaminen voi olla yhä rakentavampaa ja myönteisen tunnetilan luotsaamaa. Sjöroos onkin käynyt puhumassa esimerkiksi Educa-messuilla ja kutsuttuna joihinkin myös koulun tiloihin vaikuttaviin tilaisuuksiin. Sjöroos on käsitellyt laajemminkin hyvinvointia sekä myötätunnon merkityksiä ihmissuhteissa. Sjöroos on opiskellut eri aloja: kulttuurialoja, psykologiaa, yhteiskuntatieteitä.

Joskus sitä itsekin ihmettelee, että kuinka paljon kehittyvän ihmisen odotetaan sietävän ärsykkeitä. Lapsi on vielä hyvin keskeneräinen kehityksensä jokaisella osa-alueella. Kuormitus nyky-yhteiskunnassa on valtava. Aamuisin on kiirehdittävä päivähoitoon, kouluun ja työhön. Suuren osan vuodesta on vielä pimeää, kun perhe pakkautuu autoon tai bussipysäkille. Päiväkodissa tai koulussa lapsi virkistyy, koska päivän ohjelma ja elämän virta vie mukanaan arjen touhuihin. Joillakin vireystila nousee eikä oikein laske päivän aikana vaan kiihtyy kiihtymistään. Illalla kotona saattaa ollakin jo räjähdysherkkä tilanne lähellä, kun lapsi ei tunnista uupumusta ja osaa hakeutua rauhalliseen puuhaan, lepoon tai aikuisen syliin. Tämän kaiken keskellä pitäisi osata toimia itsenäisesti: pukea, siirtyä aina oikeaan tilaan, syödä ruoka-aikaan yhdessä muiden kanssa, leikkiä, oppia ja tehdä yhteistyötä. Oikeastaan ihme, että suurin osa lapsista selviytyy päivän haasteista niin hyvin, kuin he nyt selviävät. Mikä on eri tavoin kuin ennen? Lähimenneisyydessä on edellä kuvatun kaltainen tilanne ollutkin. Muutosta tuo lasten elämään kaikki mitä yhteiskunnassa kulloinkin tapahtuu. Kun taloustilanne yhteiskunnassa heikkenee, se vaikuttaa lapsiin monesta suunnasta: ryhmäkoot luokissa ja päivähoidossa kasvavat, sijaisia henkilökunnan poissaoloihin on vaikeampi saada, vanhemmat joutuvat joustamaan työpaikkojensa suuntaan taloudellisista syistä, jos perheen aikuisista toinen tai molemmat kokevat esimerkiksi työttömyyttä taloudelliset huolet ajavat perheitä hankaliin tilanteisiin. Nämä asiat ja monet muut näkyvät päivähoidossa ja kouluissa vaikka niitä ei aina tiedosteta. Haavoittuvampia ovat ne lapset, joilla jo lähtökohtaisesti on vaikeampi sopeuttaa omaa valpastumis-/stressijärjestelmää arjen vaatimuksiin, esimerkiksi synnynnäisistä rakenteellisista syistä. Nämä teemat ovat mielenkiintoisia ja kohtaan näihin teemoihin liittyviä haasteita työssäni jatkuvasti.

Onneksi ymmärrys näitä teemoja kohtaan lisääntyy jatkuvasti. Edellä kuvatut aiheet ovat vain pieni osa lasten arkipäivän stressiin kuuluvista asioista. Pohdinta jatkuu…

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristö, stressi, lapsi

Ajatuksia lapsen surusta

Perjantai 15.1.2016 - Marja Laakso

Ajatuksia Lapsen Surusta

Lapsi voi olla surullinen monesta eri asiasta. Lapsen läheisten on hyvä tiedostaa se, että surun tunteet myös kuuluvat elämään, kuten muutkin tunteet. Tunteet ovat arvokkaita, myös tunteet, jotka menevät epämukavuusalueille. Monelle vanhemmalle juuri lapsen suru on vaikea nähdä ja kohdata. Lapsen suru herättää monissa voimakasta myötätuntoa, mutta myös hätääntymistä. Lapsuus on ilon aikaa, jota useat meistä muistelevat kaiholla. Miten surun tunteen saa kuulumaan lapsuuteen luonnollisena osana? Miten on normaalia ilmaista surun tunnetta. Tämä teema on minulle vaikea, kiinnostava ja myös omakohtainen eri elämän vaiheissa. Kaikki ihmiset joutuvat kohtaamaan surua elämässä. Pitäisikö sen takia todeta, että se kuuluu asiaan eikä siihen kannata jäädä kiinni? Miten varustan lapseni kestämään surua elämässään?

 

Tunteet ovat arvokkaita

Tämä aihe johdattelee pohtimaan tunteita tarkemmin. Jos lapsi on oppinut ilmaisemaan tunteitaan, voi vanhempi tai läheinen aikuinen nähdä lapsen surun hänen monipuolisesta ilmaisustaan. Ilmaisut voivat olla sanallisia, ilmeitä, tapaa toimia, tulla vuorovaikutukseen sekä itkua, nyyhkytystä ja vetäytymistä omiin oloihin. Se voi tulla esille myös piirtämällä, maalaamalla ja muilla luovilla tavoilla. Lapsen tunne, kuten tunteet yleensäkin, on aito ja siihen tulisi suhtautua aitoudella. Lapsi voi ilmaisussaan olla meidän aikuisten mielestä epäjohdonmukainen. Esimerkiksi lapsi saattaa itkeä lohduttomasti kadonnutta lelukissaa ja reagoida tyynen tuntuisesti vaikka isovanhemman kuolemaan. Lapsen reagointiin vaikuttavat monet asiat. Esimerkiksi lelukissa voi olla lapselle hyvin konkreettinen ja vaikuttaa arjen turvallisuuden tunteeseen: ”en voi nukkua ilman lelukissaani!”. Läheisen ihmisen kuoleman aiheuttama hämmennys ja voimakkaat tunteet voivat olla lapselle niin vaikea kokemus, että hän suojautuu niiltä esimerkiksi vetäytymällä leikin maailmaan tai olemalla ajattelematta läheisen kuolemaa. Aikuinen saattaa tulkita, että lapsi ei syystä tai toisesta ole surullinen vaikka on tapahtunut lelukissan katoamista vakavampi menetys. Toisinaan lapsella voi olla surullinen olo ilman näkyvää syytä. Joskus surun tunteen lähde ei ole lapsen tai häntä hoitavan aikuisen tiedossa vaan jokin asia tai aistimus saa hänet elämään jonkin aiemmin koetun tunteen uudestaan.

 

Lapsen suru, perheen suru

Lapsenkin elämään voi tulla vakava tilanne, johon hän tai hänen läheisensä eivät ole valmistautuneet. Tällainen vakava tilanne voi olla juuri läheisen ihmisen kuolema tai vakava sairastuminen, jossa on kuoleman mahdollisuus. Oman vanhemman tai sisaruksen kuolema ja sitä seuraavan surutyön läpikäyminen on kasvun ja ehkä myös elämänkin mittainen prosessi. Tätä prosessia mutkistaa vielä se, että lapsen läheiset ovat tuon tapahtuman aiheuttamien vaikeiden tunteiden vallassa. Lapsi saattaa jopa tavallaan menettää paitsi kuolleen läheisensä, myös muut tärkeät ihmiset surulle, ainakin tilapäisesti. Lapsi saattaa joutua tilanteeseen, jossa hänen on pyrittävä selviytymään omassa varassaan. Aikuiset osaavat paremmin tiedostaa oman surunsa ja hakea tukea ystäviltään tai sukulaisiltaan. Joskus lapsen läheisillä ei ole voimia eikä psyykkistä tilaa auttaa ja tukea lasta. Itse kohtasin veljeni kuoleman ollessani 7,5 vuotias. Muistan korvissani soivan aikuisten hyvää tarkoittavat lauseet: ”onneksi se on vielä niin pieni, ettei se ymmärrä”, ”lapset ovat niin hyviä selviytymään, hän unohtaa tämän kaiken pian”.

Kyllähän lapset selviytyvät – tavalla tai toisella, mutta surun kohdatessa he tarvitsevat tukea ja rinnalla kulkemista. Lapselle tulee kertoa, että aikuiset ovat tapahtuneen johdosta surullisia ja että heillä on kova ikävä, mutta tästä selvitään yhdessä. Täytyy antaa lupa itkeä, täytyy antaa lupa tulla kertomaan, kun on vaikea olo, täytyy päästä lohduttavaan syliin. Tässä elämän kohdassa nousee myös muiden, kuin perhepiirin läheiset tärkeiksi, jos heitä vain on käytettävissä. Hieman etäisemmät ystävät tai sukulaiset jaksavat ehkä juuri tuossa tilanteessa täydentää perheen antamaa tukea. Sen voi avoimesti lapselle kertoa: nyt oma perhe suree, he eivät aina jaksa tehdä kaikenlaisia iloisia asioita, mutta esimerkiksi kummitäti tai joku muu voikin viedä uimaan tai tehdä jotain muuta mukavaa. Lapselle on tärkeää viestittää, että surunkin keskellä on lupa iloita ja pitää hauskaa, jos siltä tuntuu. On myös tärkeää, että joku kysyy: ”onko sinulla ikävä…?”, ” miltä sinusta tuntuu, kun…”, ”mitä sinä ajattelet…?”. Lapsi voi vastata tai hän voi myös olla vastaamatta, mutta tärkeää on ilmaista: ”olen tässä sinua varten tässä, saat itkeä ja saat olla surullinen, minä kestän tuon kanssasi, ihan varmasti”. Jos perhe on päättänyt ottaa lapsen mukaan hautajaisiin, olisi hyvä, että olisi sovittu, kuka on lapsen tukena, jos ennakoidaan tilanteen olevan hyvin vaikea lapsen vanhemmille tai vanhemmalle. Näin lapsi saa tilaa omille tunteilleen ja voi kokea myös turvallisuuden tunnetta vaikeassa tilanteessa.

Surun kanssa eläminen on aikuiselle raskasta, etenkin alkuvaiheissa. Tällöin on joskus olemassa mahdollisuus siihen, että lapsi omaksuu lohduttajan, ”pikku enkelin” roolin, johon aikuiset häntä ehkä huomaamattaan tukee. Lapselle voi tulla kokemus, että hän voi säädellä muun perheen surua ja hän saattaa alkaa seuraamaan tarkoin ympäröivien läheisten tunnetiloja ja reagoimaan niihin tasoittavasti. Jos edellä kuvattu malli tulee hallitsevaksi ja pitkäaikaiseksi, se voi käydä lapselle hyvin raskaaksi ja hän oppii säätelemään enemmän muiden tunteita, kuin omia tunnekokemuksiaan. Hänestä voi tulla ”ihmeellinen pikku selviytyjä”. Muun muassa siksi, että edellä kaltainen malli ei tulisi ainakaan kovin vallitsevaksi, on tuettava lapsen ihan omaa vapautta omiin tunteisiin ja niiden ilmaisuun. Aikuisten tulisi myös välttää määrittelemästä liikaa lapsen tunnekokemuksia. ”Se on ihan reipas, lohduttaa jopa meitä muita” tai ”kyllähän tuommoisesta on vaikea selvitä, ettei vaan olisi elämä pilalla”. Edellä mainittujen lauseiden asennemaailmaa olisi tärkeää välttää. Se että lapsi joutuu jatkuvasti kieltämään omat vaikeat tunteensa saattaa altistaa häntä masennus-sairauksille jossain vaiheessa elämää.

 

Arki usein auttaa

Jos lapsi kohtaa vaikean menetyksen, on tärkeää ensimmäisten päivien jälkeen pyrkiä palauttamaan lapsen arki tutuksi ja normaaliksi mahdollisuuksien mukaan. Tutut rutiinit tuovat lapselle turvallisuutta ja antavat kokemuksen elämän ja arjen jatkumisesta. Lapsen läheisten tulee olla kuitenkin tässä kohdassa hyvin sensitiivisiä. Joskus lapsen huoli, suru ja tuska voivat aluksi olla niin voimakkaita, että päivähoidossa tai koulussa selviytyminen muodostuu liian vaikeaksi. Tällöin hän tarvitsee vielä omia läheisiä ympärilleen. On tärkeää myös kertoa päivähoidon tai koulun aikuiselle lasta kohdanneesta surusta ja miettiä miten sitä olisi hyvä huomioida mahdollisesti myös lapsiryhmässä.

Kun surutyö etenee ja lapsi sekä perhe suuntautuvat uudelleen arkeen ja tavallisen elämään, on tärkeää pysähtyä joskus muistelemaan kuollutta läheistä, katsoa valokuvia ja jutella iloista, joita hänen kanssa koettiin ja surusta, joka yhdessä kohdattiin ja siitä miltä tunteita ja ajatuksia kuolleeseen läheiseen ja menetyksen kokemukseen nyt liittyy. Lapsen kohdalla tämä on tärkeää siksikin, että lapsen ajattelun ja tunne-elämän kehittyessä hänellä on yleensä tarve kohdata asia aina uudelleen kehittyneempänä ja uusin taidoin. Kuolleesta ihmisestä tulee osa hänen elämänhistoriaa ja hän ei siten tavallaan menetä tätä ihmistä vaan hän elää lapsen ja kehittyvän nuoren muistoissa saaden erilaisia merkityksiä.

 

Jos surusta ei pääse eteenpäin…

Elämässä voi tulla eteen myös tilanne, että lapsen on vaikea selvitä eteenpäin elämässään surukokemuksen kanssa. Tällainen voi ilmetä jatkuvana alakuloisuutena, lisääntyneinä pelkoina ja joidenkin kohdalla myös ylivilkkautena sekä pitkään jatkuvina unihäiriöinä. Lapsi voi myös lakata leikkimästä tai hänen leikkiinsä voi tulla pakonomaisia piirteitä: hän esimerkiksi leikkii aina samaa leikkiä, jossa on ahdistavia tapahtumia eikä leikkiin löydy luovaa jatkoa. Joillakin lapsilla voi ilmetä itsetuhoisia käyttäytymisen piirteitä tai puheita. Miten silloin voi lasta auttaa? Näissä tilanteissa ei ole hyvä jäädä miettimään lapsen tilannetta vain perhepiirin kesken vaan on tärkeää hakea lapselle ja tarvittaessa myös koko perheelle apua. Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempain netistä löytyy tietoa tahoista, joista voi hakea lapselle ja perheelle apua myös suru-asioihin, samoin Mielenterveysseuran sivuilta. Mielenterveysseurassa on myös vertaistukiryhmiä, joista etenkin isommat lapset ja jo nuoruusikään ehtineet voivat saada apua. Ohessa linkit molempiin edellä mainittuihin:

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/mista_apua/

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/suru/lapsi-suree-omalla-tavallaan

Mielenterveysseuran kautta voi myös tilata kirjaa Surevan lapsen kanssa (Tekijä: Anne Laimio)

Omasta tutusta neuvolasta tai kouluterveydenhuollosta voi kysyä neuvoa ja tukea. Perheneuvola on myös hyvä paikka hakea apua.  Perheneuvola palvelee sekä pikkulapsiperheitä, että koululaisten perheitä. Lapsen suruun liittyvää aihetta ja muutakin voi kommentoida alla olevasta ”kommentoi kirjoitusta” –kohdasta. Myös Toiminta-Laakson Facebook sivulle voi laittaa ajatuksia, keskustelua, mielipiteitä. Yksityisviestiäkin saa laittaa tulemaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsi, suru

Luontoympäristön rikkaus

Keskiviikko 28.10.2015 - Marja Laakso

Metsä kasvattaa ja kehittää

Suomalainen perus luonnonvara – metsä. Mitä se merkitsee lapselle ja lapsuudelle? Tähän teemaan jokaisella on varmaan itsensä näköisiä ajatuksia ja vastauksia. Mielikuviin vaikuttaa myös jokaisen omat kokemukset metsästä useimmilla näitä kokemuksia on jo lapsuuden ajoilta. Uskon, että koskaan ei ole myöhäistä saada onnellista metsälapsuutta (mukaillen Ben Furmanin kirjan teemaa: koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus). Tarvitaan lapsenmieltä: rohkeutta, uteliaisuutta, varovaisuutta, aistien avoimuutta ja seikkailumieltä. Metsän voi kokea aina uudelleen ja lapsen tavoin. Myös metsän positiiviset vaikutuksen ulottuu myös meihin aikuisiin saakka.

Seuraavassa on tutkittua tietoa metsässä oleskelun hyvistä terveysvaikutuksista:

  • 10 minuuttia: verenpaine laskee
  • 20 minuuttia: mieliala kohenee
  • Tunti: tarkkaavaisuus paranee
  • Kaksi tuntia: elimistön puolustusmekanismit elpyvät, kun kehon hyvät poliisit, tappajasolut, lisääntyvät

Tässäkään ei vielä ole läheskään kaikki. On myös tutkittu, että pitkäaikainen oleskelu metsässä alentaa stressihormoneja elimistössä ja myös alttius saada vakavia sairauksia, kuten syöpää vähenee.

 (Lähde: Qing Li: Nippon Medical School, Tokio, Japani  sekä Yuko Tsunetsugu, Physiologican effects of nature visits ja The Physiological Effects of Forest Bathing, IUFRO2010 in Seoul)

Jos otetaan tarkasteluun lapsi ja säännöllisen luonnossa kulkemisen myönteiset vaikutukset, voin ihan lasten terapeuttina käyttämäni maalaisjärjen sekä myös opiskelemani aineiston perusteella käydä läpi myönteisiä vaikutuksia.

 

Motorinen kehitys:

Luonnossa liikkuessaan lapsi (tai nuori tai aikuinen) joutuu käyttämään aistejaan monipuolisesti ja yhdistämään eri aistikanavien kautta tulevaa tietoa. Epätasainen polku, jota monipuolistavat kivet, kaatuneet puunrungot, pienet ja suuret nyppylät ja epätasaiset alustat antavat mainion tilaisuuden yhdistää näön kautta tulevia aistimuksia tasapainoaistin, lihas- ja nivelaistin sekä tuntoaistin kanssa. Kaikki liikkeet joudutaan tällöin tiedostaen ja tiedostamattaan suunnittelemaan. Jos edessä on kaatunut puu, täytyy päättää mennäänkö yli vai ali, kuinka pitkä harppaus täytyy ottaa, jotta voi astua rungolle tai ylittää se. Näiden edellä mainittujen tilanteen kaltaisia ratkaisuja tehdään lyhyenkin luontoretken aikana lukemattomia.

Lapsi oppii myös ponnistelemaan luonnossa liikkuessaan. Kun kiipeää kivelle, ponnistelun palkintona on se, että voi katsella ympäristöään korkeammalta. Kun uuvuttaa, täytyy kuitenkin jaksaa eteenpäin, jotta joskus päästään perille. Lisäksi haastava maasto ja pehmeä alusta auttavat lasta saamaan hyvän kunnon, jolloin ponnistelu voi tuottaa mielihyvää.

Havaintotoiminnot:

Luonnossa myös niin sanotut kaukoaistit (maku, haju, pintatunto, kuulo) saavat osansa hyvistä virikkeistä. Luontoympäristö näyttäytyy meille aina erilaisena, koska vuodenajat ja sää vaikuttavat siihen. On nähtävillä liikettä esimerkiksi puissa, kun tuuli heiluttaa niitä, nähdään myös kauaksi ja voidaan havaita miten vaikkapa puut ”pienenevät” etäisyyden ollessa suurempi. Horisontaalisuus ja vertikaalisuus voidaan nähdä ja kokea. Nämäkin kokemukset vaikuttavat lapsen kykyyn hahmottaa asioita visuaalisesti. Entä kuuloaisti, onko luonnolla lisäarvoa siihen? On kyllä, esimerkiksi äänten jälkikaiut ovat erilaisia luonnossa, kuin sisätiloissa. Metsäympäristössä usein äänen jälkikaiku on ihanteellinen. metsäympäristö ei ole akustoitu niin että kulkijalle tulee kokemus kaiuttomasta tilasta, mutta häiritsevää jälkikaikua ei yleensä ole. Kuulon kautta voi myös tutkia ympäristöä ja yhdistää havainnot muihin aistihavaintoihin. Äänet ovat myös aina erilaisia, aina voi oppia uutta. Syksyllä oksissa viuhuu tuuli ja keväällä ääniympäristöä hallitsevat lintujen äänet.

Luonto myös maistuu. Tuoksuuko voikukka samalta, kuin maistuu? Jokaisella voi olla oma kokemus tästä. Kaikkea ei tietysti saa maistella. Aikuisenkin tulee yleensä selvittää mikä on turvallista suuhun pantavaa ja mikä ei. Koivun lehdetkin voi syödä, siis jos ei ole niille allerginen vai voikohan niille olla allerginen?

Havainnot muuttuvat tiedoksi. Kun ollaan yhdessä liikkeellä, saavat asiat ja kokemukset käsitteitä kielen kautta. Yhteinen kieli voi olla puhekieltä, viittomia ja tarvittaessa muita symboleja. Kieli on ajattelun väline. Tiedän esiopetusryhmiä, joissa opetetaan esiopetuksen keskeisiä teemoja luontoympäristössä. Keskeisiä teemoja ovat yleensä itsestä ja kaverista huolen pitäminen, ohjeiden kuuntelu ja noudattaminen sekä yhdessä kokeminen ja leikkiminen. Myös matematiikkaa, äidinkieltä, vierasta kieltä voi oppia luonnossa ja tietysti ympäristöoppia. Niin ja vastuullista käyttäytymistä ja ympäristöstä huolehtimista toivottavasti opitaan luonnossa myös. Arvot eli ympäristön kunnioittaminen, myötätunto paitsi toisia ihmisiä myös eläimiä, hyönteisiä ja kasveja kohtaan opitaan luontevimmin metsässä tai muussa luontoympäristössä.

 

Tee lapselle palvelus: vie hänet luontoon! Usein! Säännöllisesti! Voit tietysti tehdä palveluksen jollekin muullekin, vaikka vanhukselle. Tee palvelus itsellesi: ota lapsen seikkailumieli mukaan ja nauti, ja välillä myös kärvistele luonnossa. Luonto rakastaa meitä ihmisiä!

Miten luonto voi palvella erityisesti niitä lapsia ja nuoria, joiden kehitys kulkee omia polkujaan ja joilla on haasteita kehityksen eri osa-alueilla? Taidanpa palata tähän teemaan tuonnempana. Siitäkin löytyisi kirjoitettavaa. Katson ensin lukeeko kukaan tätä!

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: metsä, luonto, lapsi, nuori, kehitys, hyvinvointi