
Kuka olen?
Olen Marja Laakso, minua usein kutsutaan Mallaksi. Työskentelen oman toiminimen kautta ja teen terapiatyötä, työnohjausta ja myös käyn kouluttamassa tilauksesta.
Koulutus
Koulutukseltani olen psykoterapeutti (suuntauksena pari- ja perheterapia), toimintaterapeutti (Amk), varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja työnohjaaja (Story). Olen myös ryhmätheraplay-kouluttaja, -ohjaaja ja -työnohjaaja. Lisäksi olen käynyt poikkeavasti kehittyvien lasten kuntoutus opintokokonaisuuden (34op), erityispedagogiikan opintokokonaisuuksia Helsingin yliopistossa (35 + 12 opintoviikkoa), toimiva perhe-ohjaajakoulutuksen, työnohjaajan täydennyskoulutuksen sekä monia muita osaamistani täydentäviä koulutuksia. Tällä hetkellä opiskelen hypnoterapiaa Tieteellinen hypnoosi ry:n järjestämässä koulutuksessa.
Työhistoria
Työhistoriani on monivaiheinen. Toimin varhaiskasvatuksessa parikymmentä vuotta erityisopettajana. Vuodesta 2010 olen tehnyt terapiatyötä toimintaterapeuttina ja myöhemmin myös psykoterapeuttina. Olen työnohjannut tiimejä, yksittäisiä työntekijöitä ja tehnyt myös kriisityönohjausta vuodesta 2005 lähtien. Työpaikkoina ovat olleet ennen yrittäjyyttä varhaiskasvatus, Kelan kuntoutusta järjestävät toimijat ja sairaalan poliklinikan lasten psykiatrian yksiköt.