Ympäristöstä ja stressistä

Sunnuntai 14.2.2016 - Marja Laakso

Ympäristö ja stressi

Kun opiskelin toimintaterapeutiksi, pohdittiin aina ympäristön tuomia mahdollisuuksia sekä rajoituksia. Niitä kumpaakin tuntui olevan loputon määrä. Niin ja mikä on ympäristö? Joskus ajattelin, että se on se välitön ympäristö: koti huonekaluineen, ulkoympäristö, joka on kodin lähellä ja niin edelleen ja tietysti luontoympäristö, joka on ollut itselleni aina läheinen. Ihmisen ympäristöä on kuitenkin fyysisen ympäristön lisäksi psyykkinen ympäristö ja sosiaalinen ympäristö. Edellä mainitut taitavat mennä vähän päällekkäin. Fyysiseen ympäristöön kuuluvat monet elementit: tila, materiaalit, äänet, tuoksut ja maut. Kaikki itsen ulkopuolelta tulevat ärsykkeet ovat fyysistä ympäristöä. Nämä ärsykkeet vaikuttavat meidän sisäiseen kokemusmaailmaamme ja parhaimmillaan pystymme integroimaan nämä ärsykkeet siten, että kokemukset sisäisestä maailmastamme eivät ole liian ristiriidassa ulkoisen kokemusmaailmamme kanssa.

Stressi on teema, joka puhuttelee meitä kaikkia. Mitä stressi on?  ”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Monet tutkijat uskovat, että miltei mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi vaikuttaa yksilöön stressaavasti” (Duodecim, terveyskirjasto)

Stressi-teemaa lähestytään nykyään monista näkökulmista. Lapset kokevat stressaantumista omissa arkiympäristöissään. Stressin sietäminen on hyvin yksilöllistä. Sopiva määrä stressiä pitää ihmisen toimintakykyisenä ja auttaa oppimaan uusia asioita ja kehittymään. Stressijärjestelmä on biologinen valpastumisjärjestelmä, joka palvelee yksilöä alati muuttuvissa tilanteissa. Valpastumisjärjestelmä tunnistaa ennen kokemattomat, äkilliset ja voimakkaat ärsykkeet ja liittää ne mahdolliseen oletettuun uhkaan. Tällöin laukeaa neurobiokemiallinen vaste, joka auttaa toimimaan muuttuvassa tilanteessa.(Sajaniemi ja muut; 2015).

Stressireaktio on siis normaali ilmiö. Miksi stressistä on tullut ongelma lasten, nuorten ja aikuisten keskuudessa? Näkökulmia on monia ja on ne tuovat ymmärrystä lasten ja nuorten tarkkaavaisuuden ja käytöksen ongelmiin. Ympäristömme on muuttunut viime vuosikymmeninä paljon. Nykyajan viisikymppiset ihmiset voivat tarkastella elämänkaartaan ja todeta, että muutokset ovat huimaavia. Lapset ja nuoret kasvavat aiempaa monipuolisimmissa ympäristöissä. Suuri osa lapsista osallistuu varhaiskasvatukseen. Näissä ympäristöissä on runsas äänimaailma, nopeasti vaihtuvia sosiaalisia tilanteita tulkittaviksi, sisätiloja, jotka ovat enemmän tai vähemmän virike- tai ärsykepitoisia. Koululaisten ympäristöt myös haastavat oppilaiden valpastumisjärjestelmiä ja vaativat yhä parempaa säätelytaitojen hallintaa. Sitten ovat tietysti virtuaaliset ympäristöt, jotka merkitsevät eri lapsille ja nuorille eri asioita. Joillekin leikki-ikäisille lastenohjelmat ja pelit ovat koko ajan ulottuvilla ja niiden maailma on vastustamaton, osalle taas ne ovat marginaalisia oppimis- ja viihdeympäristöjä. Kouluikäisille virtuaaliympäristöt ovat yhä tasaisemmin ulottuvilla, koska useimmilla oppilailla on älypuhelimia käytössään ja koulu tarjoaa useille tabletit käyttöön koulupäivien ajaksi.

Näiden ympäristöjen ärsykkeiden hallinta edellyttää riittäviä säätelytaitoja. Tietoista oppimista tapahtuu vain silloin, kun stressitila on säädeltävissä. Häiriöt stressijärjestelmän säätelyssä ovat yksi merkittävimmistä tarkkaavaisuushäiriöiden syistä. Stressijärjestelmän hallinta tarkoittaa sekä sen ylläpitämistä, että jarruttamista. Stressijärjestelmän toimintaa voi opiskella tarkemmin kirjasta Stressin säätely, Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Sen ovat kirjoittaneet Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Mari Nislin ja Jukka Mäkelä. Asiantuntemus on taattu tässä teoksessa ja se on kirjoitettu ymmärrettävästi ja mielenkiintoisesti.

Myös Margit Sjöroos tuo yhden näkökulman stressin säätelyyn. Hän on luonut Stress Free Area konseptin, jota tulisi hyödyntää ympäristöjen suunnittelussa. Hän tuo esiin kirjoituksissaan, esitelmissään ja haastatteluissaan fyysisen ympäristön tuomia haasteita ihmisen stressijärjestelmille. Hän myös siteeraa tutkimusta, jossa on todettu eri ympäristöissä kasvaneiden ihmisten erot aivojen rakenteissa. Tutkimuksessa oli verrattu maalaisympäristön ja kaupunkiympäristön eroja. Stakesin julkaiseman tutkimuksen mukaan  korkeat talot lisäävät ihmisten turvattomuuden tunnetta. Sjöroos kertoo, että väärin suunnitellut, aistiärsykkeitä pursuavat ympäristöt uuvuttava ihmisiä. Uupumuksesta taas seuraa ärtymystä ja väsymystä, myös ihmisten luova ajattelu kärsii. Arkipäiväisen ympäristön rakennuspalikoina tulisi siksi käyttää pehmeitä valoja, silmäliikettä mukailevia kaarevia muotoja ja rauhoittavia värejä. Sjöroos perustelee näitä esille tuomiaan näkökulmia tieteellisesti. Näitä teemoja käsitellään kirjassa Tekniikka, luovuus ja onnellisuus (toimittanut Timo Airaksinen).

Stressin säätelyä voi siis lähestyä monesta suunnasta ja nämä eri näkökulmat voivat täydentää toisiaan. Miellyttävissä ihmisille sopivissa ympäristöissä on myös aikuisten mukavampi viettää vapaa-aikaa ja työskennellä. Otollisissa ympäristöissä toisten ihmisten, myös lasten ja nuorten kohtaaminen voi olla yhä rakentavampaa ja myönteisen tunnetilan luotsaamaa. Sjöroos onkin käynyt puhumassa esimerkiksi Educa-messuilla ja kutsuttuna joihinkin myös koulun tiloihin vaikuttaviin tilaisuuksiin. Sjöroos on käsitellyt laajemminkin hyvinvointia sekä myötätunnon merkityksiä ihmissuhteissa. Sjöroos on opiskellut eri aloja: kulttuurialoja, psykologiaa, yhteiskuntatieteitä.

Joskus sitä itsekin ihmettelee, että kuinka paljon kehittyvän ihmisen odotetaan sietävän ärsykkeitä. Lapsi on vielä hyvin keskeneräinen kehityksensä jokaisella osa-alueella. Kuormitus nyky-yhteiskunnassa on valtava. Aamuisin on kiirehdittävä päivähoitoon, kouluun ja työhön. Suuren osan vuodesta on vielä pimeää, kun perhe pakkautuu autoon tai bussipysäkille. Päiväkodissa tai koulussa lapsi virkistyy, koska päivän ohjelma ja elämän virta vie mukanaan arjen touhuihin. Joillakin vireystila nousee eikä oikein laske päivän aikana vaan kiihtyy kiihtymistään. Illalla kotona saattaa ollakin jo räjähdysherkkä tilanne lähellä, kun lapsi ei tunnista uupumusta ja osaa hakeutua rauhalliseen puuhaan, lepoon tai aikuisen syliin. Tämän kaiken keskellä pitäisi osata toimia itsenäisesti: pukea, siirtyä aina oikeaan tilaan, syödä ruoka-aikaan yhdessä muiden kanssa, leikkiä, oppia ja tehdä yhteistyötä. Oikeastaan ihme, että suurin osa lapsista selviytyy päivän haasteista niin hyvin, kuin he nyt selviävät. Mikä on eri tavoin kuin ennen? Lähimenneisyydessä on edellä kuvatun kaltainen tilanne ollutkin. Muutosta tuo lasten elämään kaikki mitä yhteiskunnassa kulloinkin tapahtuu. Kun taloustilanne yhteiskunnassa heikkenee, se vaikuttaa lapsiin monesta suunnasta: ryhmäkoot luokissa ja päivähoidossa kasvavat, sijaisia henkilökunnan poissaoloihin on vaikeampi saada, vanhemmat joutuvat joustamaan työpaikkojensa suuntaan taloudellisista syistä, jos perheen aikuisista toinen tai molemmat kokevat esimerkiksi työttömyyttä taloudelliset huolet ajavat perheitä hankaliin tilanteisiin. Nämä asiat ja monet muut näkyvät päivähoidossa ja kouluissa vaikka niitä ei aina tiedosteta. Haavoittuvampia ovat ne lapset, joilla jo lähtökohtaisesti on vaikeampi sopeuttaa omaa valpastumis-/stressijärjestelmää arjen vaatimuksiin, esimerkiksi synnynnäisistä rakenteellisista syistä. Nämä teemat ovat mielenkiintoisia ja kohtaan näihin teemoihin liittyviä haasteita työssäni jatkuvasti.

Onneksi ymmärrys näitä teemoja kohtaan lisääntyy jatkuvasti. Edellä kuvatut aiheet ovat vain pieni osa lasten arkipäivän stressiin kuuluvista asioista. Pohdinta jatkuu…

Virtuaaliympäristö

Lauantai 26.12.2015 - Marja Laakso

Virtuaalista todellisuutta

Lapsemme elävät aina muuttuvassa maailmassa. Niin kuin mekin elimme aikoinaan. Maailma ympärillämme muuttuu niin nopeasti, että se osin näyttäytyy erilaisena seuraavalle sukupolvelle, kuin me sen koimme. Kuinka osaamme opettaa lapsille miten maailma toimii, koska emme tiedä millainen se on ja miten siitä toimitaan lähitulevaisuudessa? Virtuaaliympäristöjen syntyminen ja kehittyminen on ollut aikamme suurta muutosta. Ne ovat tulleet kaikkien ulottuville ja lapset ja nuoret viettävät usein aikaa niissä paljon enemmän, kuin heidän vanhempansa. Se on avannut yhä uusia mahdollisuuksia oppia, saada tietoa, kokea, vaikuttaa ja olla sosiaalisissa suhteissa. Lapset oppivat nopeasti uusia asioita ja monet heistä ovat kuin kotonaan näissä virtuaalisissa maailmoissa.

Nykyään parhaimmillaan lapsille opetetaan medialukutaitoa koulussa ja muissakin paikoissa. Kaikkia lapsia ja nuoria ei medialukutaito-opetus ole saavuttanut tai sen opetus voi olla muutenkin vasta kehittymässä sisällöllisestikin. On hyvä, että lasten opetuksessa, harrastuksissa ja muutenkin on uusia ulottuvuuksia ja että lapset ja nuoret suuntautuvat nykyaikaan ja tulevaisuuteen. Joitakin sudenkuoppia virtuaalimaailman nopea kehitys kuitenkin sisältää lasten ja nuorten kannalta. Siksi mediakasvatuksen tulisi olla suunniteltua ja systemaattista. Pitäisi ehdottomasti suunnata mediakasvatus lasten vanhemmille: neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun kautta – vai onko olemassa jo rakenteet, joilla vahvistetaan vanhempien tietotaitoa näissä asioissa?

Miksi kirjoitan tästä paljon puhutusta aiheesta? Syynä on se, että ensinnäkin perheet, joissa on pieniä lapsia, voisivat vielä suunnitella millaisissa virtuaaliympäristöissä he toivovat lastensa viettävän aikaa ja kuinka paljon. Tässä vaiheessa vanhemmat voivat vielä miettiä, miten he toivovat muiden lapsen kehitykseen ja kasvatukseen vaikuttavien elementtien painottuvan lastensa elämässä. Kun lapset kasvavat, on vaikeampi vaikuttaa, koska lapsi on tottunut viettämään aikaansa esimerkiksi pelaten ja elokuvia katsellen, eikä muu tekeminen tunnu kiinnostavalta. Joillekin nuorille pelimaailma voi olla ainoa kiinnostava tekeminen, eivätkä he ymmärrä miksi pitäisi tehdä muita asioita tai olla ”luomuvuorovaikutuksessa”. Miksi on hyväksi rajoittaa virtuaalimaailman käyttöä? Osa näistä syistä ovat omia mielipiteitäni, jotka nojaavat siihen mitä ollen tässä elämässä nähnyt ja kokenut terapeuttina, vanhempana ja kanssakulkijana. Osa tämän asian tiimoilta esiin tuoduista näkökulmista on asiantuntijamielipidettä ja osa tutkittua asiaa.

Kun lapsi elää perheessään, yleensä aikuiset jäsentävät lapsen maailmaa ja näyttävät ja opettavat lapselle, miten maailma toimii ja miten täällä toimitaan. Virtuaaliympäristöjen aikakaudella saattavat roolit kääntyä joskus toisin päin. En löytänyt enää Helsingin Sanomien artikkelia, jossa ylpeä isä kertoi 4 vuotiaan lapsen opettavan äidilleen iPadin käyttöä. Varmasti hellyttävää eikä yksittäisenä virtuaaliasiana mitenkään vaarallinen, mutta jos laajemmin asiat kääntyvät niin, että lapsi pienenä opettaa ja auttaa vanhempia, on vastuu liian suuri lapselle.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen varoittaa virtuaaliympäristöjen vaikuttavan lapsuuteen esimerkiksi siten, että spontaani ja luova leikki vähenee. Seuraavassa Sinkkosen artikkeliin linkki: http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288621361623.html

Lapsen kehitykselle on tärkeää, että hän käyttää kehoaan ja aistejaan. Hän yhdistelee kokemuksiaan, havaintojaan ja tietojaan. Näin hän rakentaa kuvaansa maailmasta. Monet vanhemmat ajattelevat, että kun lapsi on näppärä käyttämään tietokoneen hiirtä, hänen silmä-käsi yhteistyönsä on kehittynyttä. He saattavat ihmetellä, kun esikoulusta tai päiväkodista kerrotaan että edellä mainitussa taidossa olisi vielä harjoiteltavaa. Kokemuksen tuoma havainto: tietokoneella hankittu silmän ja käden yhteistyön taito ei yleisty kynän käyttöön, rakenteluun, vaatteiden napitukseen, käsitöihin, askarteluun, puutöihin ja muihin edellä mainittua taitoa vaativaan puuhaan. On siis tärkeää, että lapsi säilyttää mielenkiintonsa leikkimiseen ja luovaan tekemiseen sekä arjen puuhiin. Tämä kiinnostus saattaa joillakin vähentyä huomattavasti, jos lapsi on lumoutunut lähes riippuvuuteen asti virtuaalimaailmaan. Vanhempainnetti antaa tietoa nettiriippuvuudesta: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/nuori_viettaa_liikaa_aikaa_tieto/

En tiedä kuinka paljon neuvolassa tuetaan vanhempia mediakasvatusasioissa, mutta olisi hyvä, jos asia olisi esillä silloin, kun lapsi on vielä pieni vauva, koska vanhemmat voivat ennalta ehkäistä virtuaaliympäristöjen haittoja. Tämän voi tehdä ainakin siten, että huolehtivat riittävästä vuorovaikutuksesta, leikistä ja toiminnasta ja vastaavat lapsen emotionaalisiin tarpeisiin tarpeeksi. Pelien ja muiden virtuaaliteemojen äärelle ehtii, kun lapsi on vanhempi, ehkä vasta jopa kouluikäisenä? Kun lapsi kiinnostuu peleistä, on hyvä tehdä selkeät rajat, joita vanhempi valvoo. Näin lapsi tottuu siihen, että pelaaminen ei ole hänen ”yksityisasiansa” vaan vanhemman ohjauksessa ja valvonnassa tapahtuvaa. Näissäkin asioissa on tärkeää, että säilyy yhteys lapsen ja vanhemman välillä. Vanhempien kontrollointimahdollisuus vähenee lapsen kasvaessa ja jos lapsi on tottunut keskustelemaan asioistaan ja kokemuksistaan vanhempien kanssa, pulmien syntyminen on epätodennäköisempää. Kun lapsi pelailee kaverien kanssa ja saa myös vinkkejä heiltä, mahdollistuu se, että lapsi käy netissä sivuilla, jotka eivät ole sopivia hänen emotionaaliselle kehitykselleen. Samoin hän saattaa pelata pelejä, jotka esimerkiksi sisältävät väkivaltaa ja ovat kiellettyjä hänen ikäisiltään. Eräs perheneuvolapsykologi puhui radion keskusteluohjelmassa siitä, että perheneuvolaan oli tullut asiakkaiksi joitakin traumatisoituneita lapsia vanhempineen. Aluksi ei löytynyt langanpäätä, kuinka auttaa perheitä, koska kaikki vaikutti olevan olosuhteiltaan hyvin. Työskentelyn edetessä selvisi, että lapset olivat pelanneet netissä peliä, joka oli sillä hetkellä suosittu ja sisälsi elementtejä, jotka eivät sopineet sen ikäisille lapsille. Vanhemmat eivät olleet tietoisia näistä peleistä aiemmin. Mediakulutuksen monista polista, kuten esimerkiksi virtuaalipelien sisältämän väkivallan vaikutuksesta on tutkittua tietoa Mediakasvatusseuran julkaisussa: http://www.mediakasvatus.fi/publications/ISBN978-952-99964-2-1.pdf

Julkaisussa on myös positiivisia asioita virtuaaliympäristöjen käyttämisestä, myös peleistä. Pelejä käytetään oppimisympäristöinä. Monissa kouluissa osa läksyistä tehdään netissä ja opettaja voi seurata oppilaan työskentelyä. Julkaisussa on myös esitelty joidenkin adhdn kanssa elävän lapsen hyötyneen peleistä. Vaikutukset ovat yksilöllisiä ja riippuvaisia myös siitä millaisia pelejä ja kuinka kauan pelataan. Kokemusten tuomana ovat myös havainnot niistä lapsista, joiden vireystila ei pääse laskemasan, koska ovat vapaa-aikanaan paljon kiinni vauhdikkaissa peleissä. Näin stressin säätelykyky ei kehity vaan nämä lapset ovat alttiina stressille jatkuvasti. Toisaalta, on tutkimuksia, joiden mukaan lapsi pääsee juuri pelien avulla eroon stressistä.

Jos lapsi tai nuori on jo lumoutunut pelien maailmaan ja sosiaaliset suhteetkin ovat kiinni virtuaalimaailmassa, niin mitä vanhempi voi tehdä? Vanhempain netistä löytyy vinkkejä tähänkin. Oma ajatukseni tästä on, että vanhemmat ja muut läheiset pyrkisivät tekemään muita asioita yhdessä ja totuttautuisivat yhdessä tekemään muita asioita enemmän ja ehkä myös etsisivät ”liveharrastuksen” lapselleen. Asiasta täytyy myös keskustella lapsen tai nuoren kanssa. Hyvän tunneyhteyden säilyttäminen on tärkeää ja vanhempien on hyvä olla kiinnostunut peleistä ja lapsen käyttämästä mediasta. Pelejä voi pelata yhdessä ja keskustella niistä ja kokemuksista, joita on virtuaalimaailmasta saatu. Hyviä vaikutuksiakaan ei sovi unohtaa. Jos lapsi tai nuori on ujo, voi sosiaalisten suhteiden luomiselle virtuaalinen ympäristö antaa mahdollisuuden tai alun. Monipuolisuus on se tärkeä asia. Olen havainnut, että nuoret puhuvat peleistä paljon. Nuori, joka ei harrasta näitä pelejä voi olla ryhmässä aika ulkopuolinen.

Jos lapsi tai nuori on jäänyt koukkuun peleihin tai muihin mediamaailmoihin tai muuten viettää aikaansa niiden parissa ”liikaa”, on tärkeää, että vanhemmat havaitsevat asian ja auttavat lasta tai nuorta eteenpäin tilanteesta. Vanhempina ja lasta ja nuorta ympäröivinä aikuisina olemme kuitenkin tästäkin asiasta vastuussa. Olemme aikanaan mahdollistaneet sukelluksen virtuaalimaailman syövereihin ja jos siitä tulee ongelmia, tulee meidän auttaa lapsiamme. Ehkä sittenkin se pikkuiselle joululahjaksi annettu iPad kannattaa pitää aikuisten käytössä – toistaiseksi – tai ehkä on parempi laittaa se kaappiin: aikuisetkin ovat lapsen kannalta parhaimmillaan ihan live ympäristöissä. Vai mitä?