Turvallisuus vastaan vapaus harjoitella ja kokea

Sunnuntai 8.11.2015 - Marja Laakso

Turvallisuus vastaan vapaus harjoitella ja kokea

Jokaisella vanhemmalla ja lasten kanssa toimivalla aikuisella on sisäinen intuitio siitä mikä on turvallista lapselle ja mikä ei. Miten tämä intuitiivinen tapa suhtautua ja toimia on syntynyt jokaiseen yksilöön itseensä, on kyllä moniulotteinen. Siihen on mahdollisesti vaikuttanut se, kuinka itse olemme varhaisissa vaiheissa saaneet liikkua ympäristössä ja kokeilla fyysisiä rajojamme. Myös temperamentti, ahdistusherkkyys ja muut ominaisuudet ovat vaikuttamassa siihen, kuinka turvallisuushakuisesti toimimme suhteessa lapsiin.

Lapsen vanhemmat pyrkivät auttamaan lasta välttämään kolhuja, tapaturmia ja onnettomuuksia. Tämä on tärkeä osa lapsen kasvatusta, opetusta ja suojelua. Lapsen vanhemman on hyödyllistä tarkastella omaa toimintaansa suhteessa lapsen kykyihin, tarpeisiin sekä mahdollisuuksiin. Lapsi oppii ympäristöstään, läheisiltä ihmisiltä sekä oman kokemuksen kautta tärkeitä asioita turvallisuudesta. Läheisten on hyvä pitää mielessä myös se, että lapsen tulee riittävästi saada kokeilla taitojaan ja kehoaan. Taaperoiässä, kun lapsi kiipeilee, hyppii, liukastelee erilaisilla alustoilla, tulee hänen antaa tehdä sitä. Tietenkään ei siinä määrin, että hän on vakavassa loukkaantumisen vaarassa. Jos lapsi kompastuu, tipahtaa huonekalun päältä, kaatuu pihalla pyörällään harjoitellessa, on vanhemman tai hoitajan tehtävänä lohduttaa, hoitaa ”pipejä” ja kertoa mitä tapahtui ja siitä, että lapsen kolhu paranee. Näin lapsi oppii riittävää varovaisuutta ja myös hänen tietoisuutensa kehostansa kasvaa. Taaperoa voi suojella liioilta kolhuilta tarpeen mukaan pitämällä kädestä kiinni hankalassa maastossa, pehmentämällä pudotusta sopivasti jne. Jos lapsi ei saa kokeilla ja kokea asioita kehollaan, voi seurauksena olla ylivarovainen lapsi tai sitten hän ei ehkä opi riittävästi varovaisuutta ja oman kehon hallintaa.

Varhaiskasvatuksen ympäristöt ovat merkittäviä lapsen kehityksen kannalta. Lapset viettävät arkisin ison osan hereillä olo ajastaan päiväkodissa, tai perhepäivähoidossa. Myös esiopetusvuonna on mahdollisuus valita oppimisen sisältöjä ja pedagogisia menetelmiä monipuolisesti. Lapsen fyysisen ympäristön lisäksi vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin liikkua ja harjoittaa kehoaan, myös muut ympäristön osa-alueet. Kulttuurinen ympäristö, psyykkinen ympäristö ja sosiaalinen ympäristö ovat vaikuttamassa siihen, kuinka lapset liikkuvat. Saako sisällä juosta? Saako puihin kiipeillä pihalla? Saako huonekaluja käyttää leikkimisessä, entä rakennella majoja ulos ja sisälle? Jos lapset törmäävät toisiinsa ja satuttavat itsensä, he oppivat varomaan. Ainakin useimmat. Lasten kanssa työskentelevien, myös koulujen henkilökunnan on hyvä pysähtyä tarkastelemaan ajoittain näitä lasten ympäristöjä. Joillakin pienillä lisäyksillä voi olla iso merkitys lapsen motoriseen kehitykseen, liikkumisen säätelyyn ja toimijuuden tuntoon laajemminkin. Esimerkiksi kaatuneen (tai kaadetun) puunrungon tuominen pihalle tai sisätiloihin voi antaa uusia mahdollisuuksia tasapainoiluun, kehon hallintaan ja leikkiin. Samoin yhden pihapuun nimeäminen lasten kiipeilypuuksi. Tarvittaessa voi sovitusti olla yksi aikuinen turvaamassa kiipeilijöiden turvallisuutta puun läheisyydessä. Säännöt ja asenteet tulisi myös tarkistaa ajoittain. Esimerkiksi kun kuljetaan jonossa ja joku lapsista kulkee väärin päin tai muuten hassutellen, kehotetaanko toisiakin kokeilemaan samaa tai keksiä eri tapoja liikkumiseen vai opastetaanko lapsia kulkemaan liikoja temppuilematta? Sääntöjä ja toimintatapoja muokkaamalla lapset voivat saada enemmän mahdollisuuksia luontevaan harjoitteluun arjessa.

Työni yhteydessä olen paljon tekemisissä koulujen ja päiväkotien henkilökunnan kanssa. Kuulen välillä siitä, että vanhemmilla on ohjeistuksia lapsen kanssa toimimiseen, jotka rajoittavat uusien kokemusten karttumista. Esimerkiksi vanhemmat saattavat ilmoittaa, että lapsi ei saa lähteä retkelle, koska vanhemmat pelkäävät, että lapsi joutuu alttiiksi esimerkiksi tapaturmalle. Opettajien ja muun henkilökunnan kanssa kannattaa keskustella, jos vanhempana on huolissaan lapsen turvallisuudesta vaikkapa retkillä tai muun toiminnan yhteydessä. Kuitenkin useimmiten koulujen ja päiväkotien henkilökunnat osaavat arvioida tilannetta lasten kannalta juuri niissä ympäristöissä, joissa toimivat. Toki lapsen tai nuoren yksilölliset ominaisuudet tulee ottaa huomioon ja tarvittaessa varmistaa riittävä turvallisuus. Moniin koulun tai päiväkotien retkiin voivat vanhemmat osallistua niin halutessaan. Lapsen turvallisuuteen voi parhaiten vaikuttaa siten, että opetellaan yhdessä hallitsemaan riskejä ja toimimaan turvallisuutta arvostavasti. Suositeltavaa ei ole se, että lasta estetään liikkumasta ympäristöissään. Tietenkin ikä- ja kehitystaso tulee ottaa huomioon silloin, kun tuetaan lasta itsenäiseen turvalliseen liikkumiseen.

On myös lapsia, joiden kyky huolehtia itsestään on alentunut syystä tai toisesta. Kehitykselliset häiriöt, aistivammat ja psyykkiset häiriöt voivat vaikuttaa lapsen kykyyn huolehtia turvallisuudestaan. Aistisäätelyhäiriöt vaikuttavat kivun kokemiseen, kehon hallintaan ja itsen ja ympäristön suhteisiin. Joillakin lapsilla se ilmenee varomattomuutena, jatkuvana liikkeellä olona ja elämyshakuisuutena, jolloin vaarantaju voi hämärtyä. Nämä lapset tarvitsevat tavallista enemmän aikuisen apua toiminnan säätelyssään. Joillakin voi aistisäätelypulmat johtaa siihen, että lapsi välttelee käyttämästä kehoaan ja kieltäytyy esimerkiksi kokeilemasta liukumäkeä tai keinua. Tällöin taas lapsi tarvitsee tukea ja rohkaisua ympäristössä liikkumiseen. Toisinaan lapsi voi myös tarvita myös ammattiapua näiden pulmien kanssa. Jos vanhempana, opettajana tai hoitajana havaitsee lapsen toiminnassa tällaisia pulmia, tulee vanhempien ja henkilökunnan yhdessä jakaa huoli lapsen tilanteesta. Vanhempien kannattaa sitten ottaa yhteyttä neuvolaan, kouluterveydenhuoltoon tai terveyskeskuksen lääkäriin tai muuhun tahoon, jota perhe käyttää sairauksien hoidossa. Varhaiskasvatuksessa voi konsultoiva erityislastentarhanopettaja (kiertävä erityislastentarhanopettaja) olla tukemassa perhettä ja päivähoitoa yhteistyöhön ja mahdollisten tutkimusten aloittamiseen. Koulussa taas toimivat oppilashuoltotyöryhmät, jotka voivat tukea näissäkin asioissa.

Jos lapsella on jokin aistivamma, esimerkiksi kuulovamma, täytyy ympäristössä opettaa lasta huomioimaan tämä ominaisuus. Esimerkiksi liikenteen havaitseminen vaatii erityistä tarkkaavaisuutta, koska lapsi ei välttämättä kuule ajoneuvojen ääntä tai sitä mistä suunnasta ne lähestyvät.

Turvallisuus vastaan mahdollisuus harjoitella ja leikkiä ovat vähän kuin tasapainolaudan kaksi päätä. Jos paino on vahvasti turvallisuuden puolella, se saattaa rajoittaa lapsen mahdollisuuksia toimia. Jos taas paino on ”vapauden” puolella, on tapaturmien mahdollisuus suurempi. Näistä puolista olisi tärkeää löytää sopiva tasapaino. Riittävästi mahdollisuuksia, mutta riskinottoa rajaten. Ympäristö aina mahdollistaa ja myös estää.

Hei, antaapa vinkkejä! Kommenttiosuuteen voi laittaa hyviksi koetut vinkit esimerkiksi päivähoidon ja koulun ympäristöihin liittyen!

Alla on joitakin hyödyllisiä linkkejä aiheeseen liittyen. Osa palvelee vanhempia, osa lasten kanssa työskenteleviä. Turvallista ja liikunnallista syksyn jatkoa!

http://www.tukes.fi/Tiedostot/Kemikaalituotteet/Oppaat/Turvallinen_koti_lapselle_opas.pdf

https://www.thl.fi/fi/web/tapaturmat/lapset-ja-nuoret/neuvola/pienten-lasten-tapaturmien-ehkaisy

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/24385/URN:NBN:fi:jyu-201006102031.pdf?sequence=1

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/6133/sensomotoriikka.pdf?sequence=1

http://www.nmi.fi/fi/oppimisvaikeudet/motoriikka

Kirja aistisäätelypulmista: A. Jean Ayres: Aistimusten aallokossa

Luontoympäristön rikkaus

Keskiviikko 28.10.2015 - Marja Laakso

Metsä kasvattaa ja kehittää

Suomalainen perus luonnonvara – metsä. Mitä se merkitsee lapselle ja lapsuudelle? Tähän teemaan jokaisella on varmaan itsensä näköisiä ajatuksia ja vastauksia. Mielikuviin vaikuttaa myös jokaisen omat kokemukset metsästä useimmilla näitä kokemuksia on jo lapsuuden ajoilta. Uskon, että koskaan ei ole myöhäistä saada onnellista metsälapsuutta (mukaillen Ben Furmanin kirjan teemaa: koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus). Tarvitaan lapsenmieltä: rohkeutta, uteliaisuutta, varovaisuutta, aistien avoimuutta ja seikkailumieltä. Metsän voi kokea aina uudelleen ja lapsen tavoin. Myös metsän positiiviset vaikutuksen ulottuu myös meihin aikuisiin saakka.

Seuraavassa on tutkittua tietoa metsässä oleskelun hyvistä terveysvaikutuksista:

• 10 minuuttia: verenpaine laskee
• 20 minuuttia: mieliala kohenee
• Tunti: tarkkaavaisuus paranee
• Kaksi tuntia: elimistön puolustusmekanismit elpyvät, kun kehon hyvät poliisit, tappajasolut, lisääntyvät

Tässäkään ei vielä ole läheskään kaikki. On myös tutkittu, että pitkäaikainen oleskelu metsässä alentaa stressihormoneja elimistössä ja myös alttius saada vakavia sairauksia, kuten syöpää vähenee.

 (Lähde: Qing Li: Nippon Medical School, Tokio, Japani  sekä Yuko Tsunetsugu, Physiologican effects of nature visits ja The Physiological Effects of Forest Bathing, IUFRO2010 in Seoul)

Jos otetaan tarkasteluun lapsi ja säännöllisen luonnossa kulkemisen myönteiset vaikutukset, voin ihan lasten terapeuttina käyttämäni maalaisjärjen sekä myös opiskelemani aineiston perusteella käydä läpi myönteisiä vaikutuksia.

Motorinen kehitys:

Luonnossa liikkuessaan lapsi (tai nuori tai aikuinen) joutuu käyttämään aistejaan monipuolisesti ja yhdistämään eri aistikanavien kautta tulevaa tietoa. Epätasainen polku, jota monipuolistavat kivet, kaatuneet puunrungot, pienet ja suuret nyppylät ja epätasaiset alustat antavat mainion tilaisuuden yhdistää näön kautta tulevia aistimuksia tasapainoaistin, lihas- ja nivelaistin sekä tuntoaistin kanssa. Kaikki liikkeet joudutaan tällöin tiedostaen ja tiedostamattaan suunnittelemaan. Jos edessä on kaatunut puu, täytyy päättää mennäänkö yli vai ali, kuinka pitkä harppaus täytyy ottaa, jotta voi astua rungolle tai ylittää se. Näiden edellä mainittujen tilanteen kaltaisia ratkaisuja tehdään lyhyenkin luontoretken aikana lukemattomia.

Lapsi oppii myös ponnistelemaan luonnossa liikkuessaan. Kun kiipeää kivelle, ponnistelun palkintona on se, että voi katsella ympäristöään korkeammalta. Kun uuvuttaa, täytyy kuitenkin jaksaa eteenpäin, jotta joskus päästään perille. Lisäksi haastava maasto ja pehmeä alusta auttavat lasta saamaan hyvän kunnon, jolloin ponnistelu voi tuottaa mielihyvää.

Havaintotoiminnot:

Luonnossa myös niin sanotut kaukoaistit (maku, haju, pintatunto, kuulo) saavat osansa hyvistä virikkeistä. Luontoympäristö näyttäytyy meille aina erilaisena, koska vuodenajat ja sää vaikuttavat siihen. On nähtävillä liikettä esimerkiksi puissa, kun tuuli heiluttaa niitä, nähdään myös kauaksi ja voidaan havaita miten vaikkapa puut ”pienenevät” etäisyyden ollessa suurempi. Horisontaalisuus ja vertikaalisuus voidaan nähdä ja kokea. Nämäkin kokemukset vaikuttavat lapsen kykyyn hahmottaa asioita visuaalisesti. Entä kuuloaisti, onko luonnolla lisäarvoa siihen? On kyllä, esimerkiksi äänten jälkikaiut ovat erilaisia luonnossa, kuin sisätiloissa. Metsäympäristössä usein äänen jälkikaiku on ihanteellinen. metsäympäristö ei ole akustoitu niin että kulkijalle tulee kokemus kaiuttomasta tilasta, mutta häiritsevää jälkikaikua ei yleensä ole. Kuulon kautta voi myös tutkia ympäristöä ja yhdistää havainnot muihin aistihavaintoihin. Äänet ovat myös aina erilaisia, aina voi oppia uutta. Syksyllä oksissa viuhuu tuuli ja keväällä ääniympäristöä hallitsevat lintujen äänet.

Luonto myös maistuu. Tuoksuuko voikukka samalta, kuin maistuu? Jokaisella voi olla oma kokemus tästä. Kaikkea ei tietysti saa maistella. Aikuisenkin tulee yleensä selvittää mikä on turvallista suuhun pantavaa ja mikä ei. Koivun lehdetkin voi syödä, siis jos ei ole niille allerginen vai voikohan niille olla allerginen?

Havainnot muuttuvat tiedoksi. Kun ollaan yhdessä liikkeellä, saavat asiat ja kokemukset käsitteitä kielen kautta. Yhteinen kieli voi olla puhekieltä, viittomia ja tarvittaessa muita symboleja. Kieli on ajattelun väline. Tiedän esiopetusryhmiä, joissa opetetaan esiopetuksen keskeisiä teemoja luontoympäristössä. Keskeisiä teemoja ovat yleensä itsestä ja kaverista huolen pitäminen, ohjeiden kuuntelu ja noudattaminen sekä yhdessä kokeminen ja leikkiminen. Myös matematiikkaa, äidinkieltä, vierasta kieltä voi oppia luonnossa ja tietysti ympäristöoppia. Niin ja vastuullista käyttäytymistä ja ympäristöstä huolehtimista toivottavasti opitaan luonnossa myös. Arvot eli ympäristön kunnioittaminen, myötätunto paitsi toisia ihmisiä myös eläimiä, hyönteisiä ja kasveja kohtaan opitaan luontevimmin metsässä tai muussa luontoympäristössä.

Tee lapselle palvelus: vie hänet luontoon! Usein! Säännöllisesti! Voit tietysti tehdä palveluksen jollekin muullekin, vaikka vanhukselle. Tee palvelus itsellesi: ota lapsen seikkailumieli mukaan ja nauti, ja välillä myös kärvistele luonnossa. Luonto rakastaa meitä ihmisiä!

Miten luonto voi palvella erityisesti niitä lapsia ja nuoria, joiden kehitys kulkee omia polkujaan ja joilla on haasteita kehityksen eri osa-alueilla? Taidanpa palata tähän teemaan tuonnempana. Siitäkin löytyisi kirjoitettavaa. Katson ensin lukeeko kukaan tätä!