Ajatuksia koronakesän loppupuolella

Lämmin kesä on jo taittunut ja kallistuu pian kohti alkusyksyä. Koulun ja opiskeluiden alku lähenee ja pienet oppilaat ja isommat opiskelijat palaavat opintojen pariin päivettynein kasvoin, kesän muistot mielessään. Kesä on ollut edelleen koronataudin aikaa ja moni perhe onkin seurannut tarkasti tautitapausten määriä eri päivinä.

Vähän huolestuttaakin lasten, nuorten, perheiden sekä myös nuorten aikuisten tilanne koulujen ja oppilaitosten avautuessa. Eikö vieläkään päästä normaalia muistuttavaan tilanteeseen? Varmaan lapset pääsevät kouluihinsa, toivottavasti, mutta mikähän tilanne taas onkaan toisen asteen oppilaitoksilla sekä korkeakouluilla? Kun nuori lähtee lukioon tai ammattiopistoon, hänellä on varmasti odotuksia suhteessa omaan opiskeluryhmäänsä, opetussisältöihin sekä opintoihin liittyviin oheistapahtumiin. Toisen asteen opiskelu on tärkeä elämänvaihe, jossa otetaan aiempaa enemmän vastuuta omasta opiskelusta ja tutustutaan uusiin ystäviin. Nuori suuntautuu aikuisuuteen, kohti myöhempiä opintoja tai jo ammattia, josta hän tulee saamaan toimeentulonsa ja mahdollisesti elämäntehtävänsä.

Nuori, joka pääsee toisen asteen jälkeen korkeakouluopintoihin ja kenties muuttaa opintojensa perässä toiselle paikkakunnalle tai oman paikkakuntansa opiskeluaikaiseen asuntoon, astuu jo itsenäiseen elämään. Voi vain koittaa kuvitella niitä tunteita, joita hän kokee, kun hän huomaa opiskelevansa päätteen äärellä päivät pitkät. Hän oli varmasti odottanut tapaavansa uusia tuttavuuksia ja löytävänsä uuden yhteisön, johon kuulua. Vähän mietityttää se, että kuinka paljon opiskelusta ja työn teosta jää etätoiminnaksi myös koronan jälkeiseen aikaan, kun etäilyyn on jo totuttu. Sehän on ehkä jopa taloudellinen ratkaisu, kun ei tarvitse matkustaa paikasta toiseen. Joihinkin tilanteisiinhan se sopii mainiosti. Voisi kuvitella, että esimerkiksi, jos lapsi haluaa opiskella kieltä, jota ei opeteta lähikoulussa, voisi ainakin osa opetuksesta tapahtua etänä, jolloin ei aina tarvitsisi siirtyä tai vaihtaa koulua kielivalintojen vuoksi.

Näinä aikoina läheisten ihmissuhteiden ja oman perheen merkitys korostuu entisestään. Kun luonnollisia yhteisöjä ja niihin kuluvia ihmisiä ei juurikaan pääse tapaamaan, tai tapaamiset ovat netissä, on suurin osa niin sanotuista live-tapaamisista oman perheen ja läheisten ystävien kesken. Myös lähiympäristö on noussut uuteen arvoonsa. Kun matkustelu ulkomaille on vähentynyt ja monien kohdalla estynyt, löytyvät elämykset ja ajanviettomahdollisuudet omasta maasta ja lähiseuduilta. Luonto on saanut tärkeän roolin monen ihmisen elämässä. Toivottavasti se, että on viihdytty luonnossa, kääntää huomiota myös luonnon suojeluun. Luonnon suojelu pitää sisällään myös muiden lajien, niin eläinlajien, kuin kasvilajienkin kunnioituksen. Ihmiskuntana meidän on tärkeää asemoida itsemme uudelleen muiden lajien rinnalle eikä yläpuolelle hyväksi käyttämistä ylimitoittaen.

Jos tuntisimme aiempaa enemmän kiitollisuuden tunnetta, se parantaisi meidän suhdettamme luontoon ja myös muihin ihmisiin. Kiitollisuudella on vahva myönteinen yhteys hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Joidenkin tutkimusten mukaan kiitollisuutta tuntevilla on myös parempia ihmissuhteita kuin muilla. Mitä kiitollisuus on? Kiitollisuutta luonnehditaan pysyväksi tavaksi suhtautua elämään, luontoon, ihmisiin ja itseensä. Se on myös taito, jota voi harjoitella ja parantaa. Monia hyviä asioita elämässämme pidämme itsestään selvinä. Kun alkaa miettimään arjen hyviä asioita ja virittää kiitollisuuden tunnetta niistä, voi oppia kiitollisuutta yhä enemmän.  Minä olen kiitollinen monista asioista, kun pysähdyn niitä ajattelemaan. Olen kiitollinen läheisistä ihmisistä, olen kiitollinen työstäni, olen kiitollinen kodista ja puhtaasta vedestä. Jos alan miettimään tarkemmin, elämäni on täynnä asioita, joista olen kiitollinen.

Koronasta en kyllä ole ollut kiitollinen. Olisiko siinäkin kuitenkin joitain kiitollisuuden aiheita? Ehkä luonto kiittää joistakin asioista koronan suhteen. Ehkä ilman saasteet ovat vähentyneet, koska lentomatkustus on vähentynyt. En kylläkään tiedä mahdollisten hyötyjen pitkäaikaisvaikutuksia.

Toivon kuitenkin koko sydämestäni, että koronatauti jäisi historiaan ja koululaiset saisivat käydä rauhassa koulua ja harrastaa, aikuiset pääsisivät töihin työpaikoilleen, opiskelijat luonnoille ja kaikkiin huippuhauskoihin opiskelijarientoihin. Toivoisin, että mummot ja vaarit saisivat lapsenlapset taas kyläilemään ja voisivat osallistua jälleen järjestettäviin suku- ja perhejuhliin. Mitä sinä toivot? Mistä olet kiitollinen?

Näiden mietteiden myöstä toivotan antoisaa ja onnellista loppukesän aikaa!