Tänään kotona

Sunnuntai 22.3.2020 - Marja Laakso


Uusi virus saa meidät kaikki pysymään kotona tavallista enemmän. Monen mielen valtaa huoli vallitsevasta tilanteesta. Miten kotona opiskelevat koululaiset selviävät arjessaan? Houkutteleeko pelimaailma ja sosiaalinen media lapset ja nuoret omiin virtuaalisiin kontakteihinsa, joihin aikuisilla on hyvin rajallinen pääsy? Kuinka arki sujuu, kun kaikki ovat aiempaa enemmän kotona eikä kukaan pääse omiin jo tutuiksi käyneisiin harrastuksiin?

Voi olla, että kaikkien hermot ovat välillä kireinä ja kaikki miettivät uusia tilanteen sallimia puuhia. Kerrankin voi huokaista, että on netissä hyvätkin puolensa. Erilaisista vertaisryhmistä voi saada hyviä vinkkejä, miten uudenlainen arki otetaan haltuun. Myös monet sivustot tarjoavat mielekkäitä puuha- ja oppimispaketteja. Netistä voi myös etsiä pelejä, joita voi pelata yhdessä koko perheen voimin. Puhumattakaan perinteisistä lauta- ja korttipeleistä. Itsekin raahasin vastaanotolta muutamia pelejä kotiin.  Netistä löytyy myös apuvälineitä arjen strukturointiin. on hyvä miettiä palvelisiko sopiva päiväjärjestys arkipäivien varalle koko perhettä tai ainakin nuorempaa jälkikasvua. Papunetin sivuilta löytyy kuvatyökalu, jonka avulla voi tehdä kuvitetun päiväjärjestyksen. Ihan tavallinen lukujärjestys tai tehtävälistaus voi olla ihan käyttökelpoinen väline arjen hallitsemiseksi.

Miten voisi parhaiten hallita niitä tilanteita, joissa tunteet pääsevät valloilleen ja tilanteet alkavat kehittyä räjähdysherkiksi? Jos aikuinen itse huomaa, että tunteet alkavat nousta kohti räjähdyspistettä, kannattaa ottaa pieni aikalisä ja miettiä itselle sopivaa keinoa laskea omaa tunnetilaansa. Oman tunnetilan säätelyä voi harjoitella aikuisenakin. Erilaiset hengitystekniikat sopivat monille tunnetilan säätelyyn, näitäkin löytyy netistä! Ohessa linkki erääseen tällaiseen harjoitukseen.

https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/oma-apu/toivo/Audio/NMTT-Hengitysharjoitus.mp3

Kun mielentila on sopiva, voi lapselle kertoa mikä itseä auttaa, kun suututtaa tai harmittaa. Näin voi mallintaa lapselle tunteiden säätelykeinoja.

Kun lapsen tai nuoren tunteet kärjistyvät esimerkiksi juuri tällaisen pakollisen kotioleskelun aikana, on hyvä tarkkailla mitä kaikkea on ilmassa ennen tunteiden kärjistymistä. Kun oppii tunnistamaan merkit siitä, että jonkin lainen ”räjähdys” tai muu hankala tunteiden tihentymä on tulossa, voi koittaa vaikuttaa siihen jo ennakoivasti. Millainen aikalisä auttaisi lasta tai nuorta? Hengitysharjoitus, mielikuvaharjoitus, jonkun erilaisen mukavan puuhan tekeminen, lasi mehua tai pieni syötävä? Tai ehkä tunnetilasta ja sen aiheuttajasta puhuminen läheisen kanssa? Lapsi ja nuori tarvitsevat aikuisen apua ja tukea löytääkseen ja harjoitellakseen keinoja näihin tilanteisiin.

Omaa vireystilaa voi tarkkailla vaikkapa vireystilamittarin avulla!

Vireystilamittari printattavaksi.

Toivotan kaikille voimia ja kekseliäisyyttä tähän korona-aikaan!

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini