Mummoja, pappoja, isoäitejä ja vaareja...

Tiistai 1.1.2019 - Marja Laakso


Vuosi taas vaihtui ja päästään kulkemaan kohti kevään valoa. Mietin aihetta tähän pieneen blogiini ja ihmetyksekseni pääni oli tyhjä sanomisen tahdosta. Ilmeisesti olen ollut niin totaalisesti joululomalla, että en muista mitä tärkeitä aiheita mielessäni on pyörinyt. Kai siellä jotain on pyörinyt kuluneena syksynä?! No, päätin istahtaa läppärin ääreen ja nostaa kädet näppäimistölle ja tuli mieleeni lähipiiristä kantautunut uutinen siitä, että lisää uusia isovanhempia on kypsymässä. Isovanhemmuus on itsellenikin läheinen aihe, koska olen myös saanut olla isovanhempi yli kolme vuotta.

Miettiessäni omia kokemuksia isovanhemmista mieleeni tulee hyviä muistoja. Minulla oli pappa, äitini isä, jota tapasin harvoin. Häneen minulle ei muodostunut kovin läheistä suhdetta. Kuitenkin aikuisena, kun itse odotin ensimmäistä lastani, minulla oli tilaisuus tavata hänet kahden kesken muutaman päivän ajan, koska olin matkustanut Pohjanmaalle mennäkseni Kaustisille kansanmusiikkikurssille. Papan koti Kokkolassa oli minulle välietappi, jossa valmistauduin jatkamaan matkaa ja samalla sain tilaisuuden viettää vähän aikaa Papan kanssa. Meillä oli aikaa jutella rauhassa parina iltana ja sainkin kuulla tärkeistä tapahtumista hänen elämässään. Se oli mielenkiintoinen sukellus menneeseen aikaan. Näinä hetkinä koin myös voimakkaita surun ja liikutuksen tunteita, koska kertoessaan Pappa eli uudelleen myös vaikeita tapahtumia ja itki välillä. Itkin hänen kanssaan. Erityisesti mieleeni jäi se, kun Pappa kertoi keuhkotaudin aiheuttamista menetyksistä. Hänenkin nuori vaimonsa koki hivuttavan ja tuskaisen sairauden ja kuoli tuohon sairauteen vain 24 vuotiaana. Perheen isä jäi kahden pienen tyttären kanssa yksin ja perheessä oli jo aiempi suru, kun pieni kaksi vuotias tytär oli kuollut kuumeeseen. Suomi oli tuolloin joutumassa sotaan, tulevaisuus oli monilta osin epävarma. Pappakin joutui sotaan lääkintämieheksi. Tiettyjä asioita tiesin jo ennestään, mutta kuultuani Papan kokemuksista sain uutta tietoa ja tapahtumat saivat merkityksiä ja väriä, koska niitä sävytti aidot tunteet. Papan kertomukset jäivät lähtemättömästi mieleeni ja hän sai mielessäni aiempien merkitysten lisäksi tiedon säilyttäjän ja välittäjän roolin.

Toinen elämässäni ollut isovanhempi oli mummoni, isän äiti. Hänkin asui kaukana lapsuuden kodistani, Savossa. Tapasin häntä yleensä vain kesäisin. Kesinä minut vietiin maalle sukulaisten luokse ja vietin kesäpäiviä paljon pienessä maalaistalossa mummon seurana. Siellä hoidettiin lehmiä, ruokittiin kanoja ja kerättiin kananmunia aamuisin. Sain tehdä monenmoisia töitä mummon kanssa. Mummon koin lapsuudessani läheiseksi. Hänessä oli piirre, joka oli aikuisissa siihen aikaa omasta lapsen näkökulmasta harvinainen: hän ei koskaan, koskaan ollut vihainen tai edes huonotuulinen eikä koskaan suuttunut. Tämä kokemus sisäistyi vahvasti, vaalin sitä mielessäni ja myös kaipasin usein mummoani. Hän ei koskaan järjestänyt lapsille ”sirkushuveja” eli hän ei esimerkiksi vienyt retkelle tai hankkinut jäätelöä. Huvituksia kyllä kesäänkin kuului, mutta niitä järjestivät muut aikuiset silloin tällöin. Mummon kanssa tehtiin vastoja ja vispilöitä, lakaistiin lattioita ja haettiin hellapuita. Mummo kertoi Jeesuksesta, mutta ei ollut kovin uskonnollinen lapsen silmin katsottuna. Hän nauraa hyrisi suorasukaisille letkautuksilleni ja antoi minun ja serkkuni kiivetä puihin ja katollekin. Kun koira karkasi ja se sai minut itkemään, hän tokaisi ”elä sie itke, eihän se mihkään mualimasta karkaa”. Hän rauhoitti, tyynnytteli ja puuhaili.

Elämä asettaa minut omaan isovanhemman rooliin. Toivon, että osaan olla myös turvallinen ja tyynnyttelevä isovanhempi, mutta myös se, joka osaa kertoa menneistä asioista. Elämä ja kulttuuri on muuttunut viime vuosikymmeninä paljon. Oma aikuisuuteni on ollut hyvin erilainen, kuin isovanhempieni aikuisuus, ja myös erilainen, kuin omien vanhempieni elämä on ollut. Emme tiedä millaiseen maailmaan tarkkaan ottaen tämän päivän lapset kasvavat. Varmaa on, että hekin tarvitsevat läheisiä aikuisia omien vanhempiensa lisäksi. Läheiset aikuiset voivat olla juuri isovanhempia, mutta myös keitä tahansa muitakin aikuisia, jotka toimivat yhteistyössä pitkäjänteisesti perheen kanssa kumppanina.

Oman isovanhemmuuteni myötä olen kiinnittänyt huomiota tutkimuksiin, lehtiartikkeleihin ja julkaisuihin, jotka liittyvät isovanhemmuuteen. Huomioni myös kiinnittyy usein leikkipuistoissa ja kaupoissa iäkkäämpiin ihmisiin pienten lasten kanssa. Kuulun myös mummojen Facebook -ryhmään. Olen huomannut, että aina ei isovanhemmuus ole niin helppoa ja pelkästään ilon ja onnen täyttämää. Monia isovanhempia huolestuttaa oman lapsen tai lapsenlapsen tilanne, esimerkiksi silloin, jos perheessä on sairautta tai vaikkapa työttömyyttä. Lisäksi aina ei eri sukupolvien keskinäinen vuorovaikutus ole sujuvaa. Joskus ei tule ajatelleeksi sitä, että isovanhempi ja lapsenlapsen perhe voi kaivata pelisääntöjä keskinäiseen vuorovaikutukseen. Väestöliiton sivuilta löytyy materiaalia isovanhemmuuden tueksi (alla linkki).

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/isovanhemmuus/

On hyvä, että isovanhemmuuteen kiinnitetään huomiota, koska monelle lapselle ja hänen perheelleen voi perheen ulkopuolinen aikuinen, jolla on lämpimät tunteet lasta ja kaikkia perheenjäseniä kohtaan, olla todella arvokas tuki ja vuorovaikutussuhde, joka kantaa pitkälle elämään. Isovanhemman roolia lapsen elämässä on tutkittu ja huomattu, että hyvät suhteet isovanhempiin lisäävät lapsen hyvinvointia. Lisäksi sen on huomattu lisäävän myös isovanhempien hyvinvointia. Nykyään isovanhempia huomioidaan myös päiväkodeissa ja kouluissakin. Tosin joskus huvittaa hieman se, että isovanhemmuuteen liitetään usein edelleen näyttelyitä, joissa on kahvimyllyjä, kehruurukkeja ja voikirnuja. Minun isovanhemmillani oli vielä sellaisia, mutta omalle sukupolvelleni ne eivät ole olleet arjessa käytössä. Sukkia ja lapasia kutovia isovanhempia toki vielä on, mutta yhtä hyvin niitä kutoo suvun nuoriso, kuin iäkkäämmät. Itse en osaa sukkia tai lapasia kutoa. Omat mahdolliset avuni ovat muissa osaamisissa.

Isovanhemmuus on ainutlaatuinen elämän rikkaus. Jokaisen isovanhemman tilanne on yksilöllinen. Toisilla on mahdollisuus osallistua lasten lasten elämään. Joillakin tätä tilaisuutta ei eri syistä ole. Lapselle voi olla merkityksellistä se, että on saanut edes joskus olla isovanhemman sylissä tai että tietää jossakin olevan mummin tai ukin, joka rakastaa häntä, vaikka ei ole arjessa mukana. Toivon kaikille lapsille, perheille ja myös isovanhemmille rauhallista ja ilon täyttämää vuotta 2019!

Alla on pari linkkiä. Pari niistä käsittelee isovanhemmuutta yleisesti ja toinen on tutkimus sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta.

https://yle.fi/uutiset/3-9670712

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/mummot-ovat-tarkeita-lapsen-kehitykselle

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/14965/Tutkimuksia107.pdf?sequence=3

 

 

Avainsanat: isovanhempi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini