Jo joutui armas aika

Kuluneen toukokuun viimeisenä aamuna satuin matkalla töihin kuuntelemaan Ykkösaamun lähetystä radiosta. Studiossa toimittaja haastatteli ministeri Sanni Grahn-Laasosta. Aiheena oli kouluvuoden päättäminen ja kouluun oppilaiden hyvin vointi ja oppiminen tämän päivän koulussa. Ministeri kehui suomalaista koulutusjärjestelmää ja sen suomaa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Toimittaja Nicklas Wancke otti esille ongelmia, joita kouluissa on edelleen olemassa. Hän kysyi mitä kiusaamiselle on tehty ja tehdään, hän kysyi myös oppimisvaikeuksien tuomista haasteista. Toimittaja otti esille Vantaalaisen yläkoulun opettajan tuoman riittämättömyyden tunteen yhä kasvavien haasteiden edessä.

Sanni Gran-Laasonen käänsi katsettaan jokaisen ongelmakohdan kohdalla varhaiskasvatukseen. Hänen mielestään varhaiskasvatuksessa tehtävät toimenpiteet ovat ratkaisu pulmiin. Varhaiskasvatus onkin tärkeässä roolissa, koska mitä nuoremmasta ihmistaimesta on kysymys, sitä tärkeämpää elämän vaihetta hän elää. Varhaiskasvatuksessa pitäisi opettaa kaveritaitoja, tunnetaitoja ja itsesäätelyä. Ajatuksia herätti sana ”opettaa”. Tähän sanaan liittyy sana opetusoppi tai kasvatusoppi eli pedagogiikka. Pedagogiikka-termi juontaa kreikankielisestä sanasta paidagogos (= lasten ohjaaja). Tämän opin- ja tieteenalan suomenkielisenä vastineena oli kasvatusoppi. Mitä on kasvatus ja opetus? Se on tietysti ohjaamista, autetaan lasta hankkimaan itselleen taitoja ja tietoa. Kun ollaan itsesäätelytaitojen ja myös kaveritaitojen äärellä, täytyisi myös puhua edes sivulauseessa, tunteista. Miten tunteita opetetaan? Niitä voidaan nimetä esimerkiksi kuvista, toisten ilmeistä ja myös omiin kokemuksiin liittyen. Pohdin sitä, että on paljon tunteisiin liittyviä asioita, joita kuvaamaan eivät sanat riitä. Tunteet täytyy aidosti tuntea, mutta riittävän lämpimässä, turvallisessa ja kannattelevassa ilmapiirissä.

Tunteet yhdistyvät myös niihin paljon puhuttuihin sosiaalisiin taitoihin. Kun tunnetaidot ovat riittävästi kehittyneet, niin ne ohjaavat yksilöä käyttäytymään rakentavasti suhteissa muihin ihmisiin. Kun yhdessä muiden kanssa on hyvä olla, se antaa mahdollisuuden kokea inhimillisesti tärkeitä ja myönteisiä kokemuksia. Kuuluminen ryhmään, myönteisen palautteen saaminen sekä kokemus siitä, että oma osallistuminen ja läsnäolo tuo muille iloa ovat tärkeä osa ihmisenä olemista. Myös omalla tavallaan heillekin, joilla on sosiaalisten taitojen ja tunne-elämän alueilla muista poikkeavia piirteitä.

Tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja voidaan jokaisessa ihmiselämän vaiheessa opettaa. Näiden taitojen ympärillä on myös paljon hiljaista tietoa, jota ei nosteta esille tai edes tunnisteta. Kasvatusyhteisöjen aikuiset ovat esimerkkinä lapsille ja nuorille siitä, miten toisia kohdellaan, miten katsotaan ja kuunnellaan. Yhteisön hyvinvointi koostuu yksilöiden voimavaroista. Toimintakulttuurissa voidaan tietoisesti rakentaa ja ylläpitää ”tunnekulttuuria”. Hyvässä tunnekulttuurissa kaikkia kohdellaan hyvin, ystävällisyyden ja kiintymyksen sävyttäessä vuorovaikutusta. Tunteista saa puhua ja hyvässä tunnekulttuurissa aikuiset auttavat vaikeiden tunteiden hyväksyttävässä ilmaisemisessa ja käsittelyssä. Hyvän tunnekulttuurin yhteisössä on tärkeää myös varautua siihen, että kohdataan pulmia ja konflikteja. Yhteisöissä olisi hyvä käydä keskustelua näistä teemoista ja arvioida sitä, että kyetäänkö siinä tunnistamaan esimerkiksi vallitsevat arvot, jotka vaikuttavat kasvatuskäytäntöihin. Meidänkin yhteiskunnassa on ollut yleisenä käytäntönä kasvatuksessa ollut ”palkitse ja rankaise” menetelmä. Miten yhteisöissä saadaan hyvä yhteys aikuisten sekä lasten ja nuorten välille? Miten lasten ja nuorten keskinäiset suhteet voivat?

Mistä voisi aloittaa hyvien yhteisön jäsenten kasvattamisen? Sellaisten, jotka loisivat yhteisöjä, joissa ei kiusata eikä jätetä ketään ulkopuolelle? Sellaisia yhteisöjä, joissa kuitenkin osallistujat saavat olla sellaisia, kuin ovat? Siis, vaikka olisi ujo, epävarma ja arka, niin silti voisi osallistua juuri sellaisena. Ja saada aikuisilta ja kavereilta apua, jos jännittää tai pelottaa? Ministeri sanoi, että varhaiskasvatuksesta, mutta ehkä sitäkin aikaisemmin: meistä aikuisista.