Vuoden vaihtuessa!

Jos tarkastellaan vuotta 2016 maailman lasten ja nuorten kannalta, tulee mieleen valitettavasti sodat, väkivaltaisuudet ja pakolaisuus. Nyt, kun Suomi täyttää 100 vuotta ja olemme saaneet maamme sotiin jonkinlaista perspektiiviä, voi vain huolestuneena todeta, kuinka paljon sota vaikuttaa nykyisiin ja tuleviin sukupolviin. Oman maamme sotahistoria on monille kaukainen asia. Kuitenkin se yhä on vaikuttamassa eri sukupolvien kautta nykyisiin lapsiin ja heidän kokemuksiinsa elämästä. Itse olen sukupolvea, jonka vanhemmat ovat kokeneet sodan tavalla tai toisella. Sota-aikaa seurasi jälleenrakentamisen vaihe ja elämää katsottiin eteenpäin. Kuitenkin taustalla oli tietoisuus menetyksistä ja ne koettiin eri aikakausina eri valossa. Välillä näitä teemoja valaisi sankaruus, välillä varjosti häpeä. Kyvykkyys käsitellä vaikeita tunteita, tai tunteita yleensäkin, hyväksyttävästi ja rakentavasti, häiriytyi myös monissa perheissä, suvuissa ja yhteisöissä.

Vuoden 2016 keskusteluissa esiintyivät kilpailukyky, talouden tasapainottaminen ja säästöt. Säästöt, jotka kohdistuvat lasten ja nuorten hyvinvointiin, eivät lupaa hyvää tulevaisuudessa. Koulu ja päivähoito ovat ensiarvoisen tärkeitä lasten ja nuorten elämän kannalta, samoin meidän kaikkien kannalta. Myös lasten kuntoutukseen on kohdistunut niukentavia toimia. Yhä tarkemmin harkitaan päätöksiä terapioista ja monet terapiapäätökset ovat supistettu suosituksia pienemmiksi ja vanhempien ohjauskertoja on päätöksistä nähtävästi leikattu. Harras toive päättäjien suuntaan onkin, että pidettäisiin lapset ja nuoret etusijalla varjojen kohdentamisessa.

Tuntuma ruohonjuuritasolla on sellainen, että mikään ei kannata niin hyvin kuin satsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tämä tuntuma on tullut siitä, että jos lapsi tai nuori saa sitä apua, jota hän tarvitsee, inhimilliset kärsimykset huojentuvat. Lapsi tai nuori, hänen perheensä ja lähiyhteisönsä hyötyy, siis ei vain lapsi tai nuori vaan myös hänen ympärillään olevat. Toiveikkuus laajenee, samoin lapsen tai nuoren kyvyt, mielenkiinnon kohteet, oppiminen ja elämä yleensäkin nähdään positiivisemmassa valossa. Positiiviset ja toiveikkaat näkymät edistävät lapsen tai nuoren kehitystä. Ne myös katkaisevat negatiivisen vuorovaikutuksien kehiä, jotka ovat omiaan kasaamaan ongelmia. Ponnistelujen lasten ja nuorten hyväksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, ja hyvässä yhteistyössä perheiden kanssa, tuottaa tulosta. Tämän olen voinut havaita lukuisissa hoitoneuvotteluissa sekä palavereissa koulujen ja päivähoidon kanssa.

 Onkohan mitattu säästöjä, jotka syntyvät siitä, että lapsi tai kuntoutuu toimimaan omassa elämässään yhä pärjäävämmäksi? Millä aikavälillä niitä kannattaisi mitata? Itse olen havainnut esimerkiksi että, oppilas, joka on saanut hyvin henkilökohtaista tukea hyvin pienessä luokassa, on voinut opiskella isommassa ja monipuolisemmassa ryhmässä tai osittain tai kokonaan integroituna tavalliseen opetukseen. Olen tavannut perheitä, jotka esimerkiksi kuntoutuksen, lastensuojelun ja koulun yhteisillä tukitoimilla on saanut vahvistusta perheenä, kasvattajana ja lapsen elämää ja kuntoutusta tukevana tiiminä siten, että lastensuojelun ja oppimisen erityistä tukea on voitu vähentää tai lopettaa. Toimiminen lasten ja nuorten terapeuttina on hyvin toiveikasta hommaa. Toivon, että lukuisat yhteistyökumppanit ja ennen kaikkea perheet kokevat saman toiveikkuuden ja ilon lasten ja nuorten kehityksestä ja vahvistumisesta.

Yhteistyö ja tietoisuus päämääristä, joita kohti ollaan kulkemassa yksittäisen lapsen ja nuoren asioissa on merkityksellistä ja tärkeää. Terapia, joka on irrallaan lapsen tai nuoren muusta elämästä, ei kanna samalla tavalla, kuin työskentely, jossa perhe ja mahdollisesti myös koulu tai varhaiskasvatus on mukana. Terapia on myös rinnalla kulkemista. Kun tunnemme toisemme ja olemme vuorovaikutuksessa, lapsi tai nuori, hänen perheensä ja terapeutti, vaikutamme toisiimme lukuisin eri tavoin. Pystymme laajentamaan ymmärrystämme asiakkaan ja hänen perheensä hyväksi. Tunnemaasto tässä yhteistyössä on tärkeä. Perheen tulee voida luottaa siihen, että terapeutti ponnistelee työssään avoimesti, rehellisesti ja hyvää tahtoen sekä myötätuntoa kokien. Luottamus sekä perheen kanssa, että lapsen tai nuoren kanssa on tärkeä.

Palaan vielä alkuun ja huoleen maailman lasten hyvinvoinnista. Mitä tälle asialle voi tehdä yksittäinen ihminen, joka miettii maailman menoa? Rahalahjoitus on oikeastaan ainoa ihan konkreettinen asia, jonka voi jokainen, joka kykenee irrottamaan summan päivittäisistä menoistaan, tehdä. Myös vaikuttaminen omassa elämässään ja yhteisöissään siihen, että myötätunto kasvaisi tässä ajassa ja kaikkien ihmisten keskuudessa vie meitä eteenpäin. Kunpa 2017 olisi vuosi, joka muistettaisiin siitä, että syntyi rauha Syyriaan, Jemeniin, Turkkiin ja Irakiin. Ja siitä, että ilmastosopimus on saanut potkua ja että kaikki siihen sitoutuneet valtiot haluavat sitä noudattaa ja viedä muutenkin ympäristöasioita eteenpäin. Onko mitään merkkejä ilmassa, että nämä asiat tulisivat toteutumaan 2017?