Rakkaus ja rajat - arjen toimintatapojen viidakko

Maanantai 18.4.2016 - Marja Laakso


Rakkaudesta ja rajoista

”Lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja” on tuttu klisee, kun puhutaan lasten kasvatuksesta. Jokainen tulkitsee tätä aisaparia omalla tavallaan. Kaikki vanhemmat rakastavat lapsiaan ja jonkinlaiset elämää koskevat rajat ovat kaikilla lapsilla. Kun lapsella on kehityksessään, tunne-elämässään, säätelytaidoissaan tai elämän kokemuksessaan haasteita, teemat rakkaus ja rajat saavat omalla tavallaan värittyneitä merkityksiä. Jos vanhemmilla on haasteita omassa elämässä, esimerkiksi parisuhteessa, työelämässä ja muussa, haastaa se myös vanhemmuutta tavalla, joka tuo rakkauden ja rajat erityisesti pohdittaviksi.

Vanhemmat saavat hyväntahtoisilta ihmisiltä, sukulaissilta, tuttavilta ja asiantuntijoilta neuvoja ja ohjeita, joita he jopa yrittävät noudattaa. Jos vanhemmat kokevat neuvoista huolimatta epäonnistuvansa, saattavat he kokea häpeää, epätoivoa ja neuvottomuutta. Tällöin vihan tunteetkin saattavat nousta pintaan aiempaa useammin. Saako lapsi syödä olohuoneessa, kun hän katsoo pikkukakkosta? Saako hyppiä sohvalla? Entä saako hän nukkua vanhemman vieressä? Toinen asiantuntija sanoo, että saa nukkua vanhemman vieressä, koska lapsi saa siinä läheisyyttä ja turvaa. Joku toinen neuvoo taas, että parhaiten kaikki perheenjäsenet saavat levätä, kun jokainen nukkuu omassa sängyssään. Hyvää tarkoittavat neuvot voisi tulkita myös siten, että eri perheille sopivat keskenään erilaiset toimintatavat.

Näitä asioita on kuitenkin tärkeää pohtia. Voi vaikka miettiä, mistä arjen säännöt ovat kotoisin ja mitkä niistä ovat tarpeellisia. Monet säännöt ja rutiinit palvelevat lasta ja perhettä, ne tuovat turvaa ja ohjaavat lasta miten arjessa toimitaan siten, että kaikilla on hyvä olla. Osa käytännöstä kumpuaa omasta lapsuudesta ja sen säännöstä. Jos lapsi on vilkas ja energinen, voi joistakin säännöistä olla jopa haittaa. Jos lapsi saa jatkuvasti kuulla että: ”sisällä ei saa juosta”, ”sohvalla ei saa hyppiä”, ”ei saa huutaa”, voi tavallinen arki käydä aika raskaaksi. Olen kuullut joiltakin lapsilta, että esimerkiksi koulussa ja päiväkodissa on niin monta sääntöä, että niitä ei voi muistaa ja sisäistää. Eräs poika sanoi, että hän varmuuden vuoksi kysyi ohjetta aina, kun piti tehdä jotain. ”Ope, vienkö lautasen?”, ”Ope, mihin pinoon se laitan?”, ”ope, mihin menen nyt?”, ”Missä on Sali?”. Aikuiset pohtivat, että lapsella on hahmotusvaikeutta, oman toiminnan ohjauksen vaikeutta ja ymmärtämisvaikeutta. Lapsi pääsi tutkimuksiin: ei ollut noita edellä kuvattuja ongelmia. Lapsi jännitti kovasti, koska oli niin paljon sääntöjä eikä hän halunnut jatkuvasti moitteita, kun teki väärin asioita tai ryntäili paikasta toiseen. Kotona hän oli saanut olla vähän kuin ”ellun kana”.

Toista ihmistä huomioivat säännöt auttavat lasta toimimaan kodin ulkopuolella ja antavat varmuutta. Lisäksi, kun lapsi osaa huomioida toisia, hän saa myönteistä palautetta. Kun aikuiset puhuttelevat lasta ystävällisesti ja muistavat kiittää lasta sekä käyttävät ystävällisiä puhuttelumuotoja, oppii lapsikin niitä käyttämään. Lisäksi lapselle voi opettaa ja kertoa, että on mukavaa, kun sanotaan ”ole hyvä” tai pyydetään anteeksi tarkoituksenmukaisissa tilanteissa. Anteeksi pyytämisen opettelu on joskus ”pakottavaa”, jolloin sanan todellinen merkitys saattaa jäädä lapselta ymmärtämättä. Pienelle voi paitsi opettaa esimerkin kautta, niin auttaa lasta tekemään oikein, jos hän on ensin tehnyt väärin. Esimerkiksi jos hän on lyönyt jotain toista niin, kun tunnemyllerrys on laantunut, ohjataan lasta paijaamaan tai halaamaan sitä, jota hän on lyönyt. Aikuisellekin tulee tilanteita, jolloin hänen on hyvä pyytää lapselta anteeksi. Lapsi näkee tällöin, että aikuinenkin on aidosti pahoillaan, kun on tehnyt väärin lasta kohtaan ja hän saa esimerkin anteeksi pyytämisestä. Se antaa mallin myös häpeän tunteen hallinnasta ja siitä, kuinka keskinäinen vuorovaikutussuhde korjataan, kun siihen on tullut särö. Kaikille, niin lapsille, kuin aikuisillekin tulee tilanteita, jolloin oma impulssi saa vallan tai joku tunne tai olettamus vaikka estää meitä huomioimasta toista niin kuin pitäisi.

Pitäisikö lapselle asetetut rajat olla samat eri ympäristöissä? Se taitaa olla mahdotonta. Osittain rajat muodostuvat samoiksi, koska ne kuuluvat yleisinhimilliseen oikein ja väärin tekemisen kenttään. On selvää, että ei toivottua käytöstä on väkivalta muita, itseä ja ympäristöä kohtaan ja aikuiset ohjaavat lasta parempiin toimintamalleihin. Myös arkielämän pitäminen mielekkäänä ohjaa aikuisia asettamaan rajoja. Tällaisia ovat vaikka nukkumaan menoon liittyvät asiat ja terveellinen ravitsemus sekä esimerkiksi rajoitukset ”ruutuajassa”. Muut säännöt ovatkin sitten ”paikallista toimintakulttuuria” ja onneksi lapsi on yleensä aika sopeutuvainen. Koulussa ja päiväkodissa on struktuuri, jota noudatetaan ja kotona taas on omat toimintatavat. Jos lapsella on kaksi kotia, yleensä niissäkin on toisistaan poikkeavat toimintatavat, joihin lapsi yleensä sopeutuu. Asian voi ottaa myös puheeksi tarvittaessa lapsen kanssa. ”Meidän kotona tehdään näin…”, myös perustelut auttavat lasta ymmärtämään toimintatapojen merkityksen.

Varhaiskasvatuksessa käytetään termiä ”lapselle oinainen tapa toimia” esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä. Tämä on aika hyvä ”käsite”. Vanhemmatkin voivat miettiä lapsen ominaista toimintatapaa ja pyrkiä muodostamaan sääntöjen ja rutiinien listaa siten, että lapsen tapa toimia ja temperamentti tulee huomioiduksi. Jos lapsi on hyvin energinen ja vilkas, on tärkeää että arkiympäristössä on liikkumavapautta ja mahdollisuutta käyttää kehoaan.

”Rajat” ovat joskus hieman vaikea käsite. Samat vanhemmat saattavat saada ohjausta sekä rajojen höllentämiseen, että tiukentamiseen kasvatusalan ammattilaisilta. Näin olen kuullut ja itsellänikin on kasvattajana samansuuntaisia kokemuksia menneiltä vuosikymmeniltä. Ehkä kysymys ”millaiset arkirutiinit ja säännöt teillä on?” olisi hyvä kysymys. Tärkeitä aiheita ovat myös kiintymyksen osoittaminen, sekä toimiminen silloin, kun lapsi ei tottele. Rakkaus on aiheista tärkein: sanoja, tekoja, rakkaus lapseen välittyy vanhemman katseesta ja vanhemman haluna tietää ja tuntea mitä lapsi kokee ja ajattelee.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini